Maailman vaarallisimman naisen salattu menneisyys

bundesministerin-familie-jugendMaailman vaarallisimman naisen; Saksan liittogangsteri Angela Merkelin menneisyys on tähän asti ollut tarkoin varjeltu salaisuus. Tarja Halosen aatteellisesta kodista; edesmenneestä vasemmistofasistisesta DDR:stä lähtöisin oleva Turkin diktaattori Erdoganin marionetti ja neolipilaaria oikeistopuolue CDU:ta edustava mielipuoli Merkel on virallisen tiedon mukaan aloittanut poliittisen uransa kommunistikriittisessä liikkeessä vuonna 1989. Viime aikoina hän on kunnostautunut tuhoamalla Eurooppaa integraatiokelvottomalla ihmislietteellä, joka koostuu parhaimmassa taisteluiässä olevista kyseenalaisen alkuperän omaavista muslimimiehistä, jotka puolestaan ovat rikastuttaneet eurooppalaista kulttuuria ikään ja sukupuoleen katsomattomien pottunokkaisten uhrien raiskauksilla ja naisten joukkoahdisteluilla sekä islamilaisittain motivoiduilla vääräuskoeen siviiliväestöön kohdistuvilla terrori-iskuilla.

Kuin tyhjästä politiikan alttarille pyllähtänyt Merkel ei siis virallisen historiankirjoituksen mukaan omaa minkäänlaista kommunistifasistista taustaa. Merkel aloitti poliittisen uransa Saksan yhdistymisen ajan tuolloisen liittogangsteri Helmut Kohlin tallissa. Kohl puolestaan ansioitui mm. palauttamalla Saksojen yhdistymisen kautta natsien juutalaisilta ulosmittaamaa omaisuutta niiden natsien perikunnille, jotka olivat kansallissosialismin kaudella siirtäneet juutalaista omaisuutta omiin nimiinsä. Näistä tunnetuin tapaus on Saksan Liittovaltion presidenttinä vuosina 1984-1994 toiminut Richard von Weizsäcker, jonka isä oli vastuussa mm. Berliinin juutalaisten omaisuuden siirtämisestä arjalaisiksi ylennettyjen natsien omistukseen… mutta takaisin Euroopan vaarallisimman naisen poliittiseen historiaan: vaikkakin viitteet Angela Merkelin kytköksistä DDR:n johtoon ovat yhtä mystisesti kadonneet arkistoista kuin Tarja Halosen Stasi-yhteyksiin viittaavat dokumentit Suomen kansallisarkistosta, on internetin ihmeellisistä syvyyksistä löytynyt videotaltiointi vuodelta 1987, jossa Angela Merkel joraa kreikkalaista kansantanssia yhdessä SED:n, siis DDR:n kommaripuolueen tuolloin kakkosmiehen ja myöhemmin ykkösmies Egon Grenzin kanssa. Samassa rivissä on muitakin SED:n ja Stasin johtohahmoja. Sanomattakin selvää on, että tähän tanssikööriin ei sattumalta livistetty… Herääkin siis kysymys; kuinka syvä entisen Staasin ja kaappikommarien salaliitto piilee Eurooppaa parhaillaan tuhoavan matu-invaasion takana?

3 comments

  1. Siinäpä meillä kaikkien venäjä-trollien äiti: Hexen Angela! Tekee kaikkensa heikentääkseen eurooppaa, että KGB:n hajoittama ja uudelleen rakennettu Neuvostoliitto voimistuisi. Miksikäs ei? Kyllähän Temppeliherratkin kaadettiin salaliitolla…tuosta noin vain suit sait.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s