Uusi Suomi: turkkilaiset ja palestiinalaiset™ Tanskan pahimpia mamu-rikollisia

kopiksenpalit01Historiallisen perinnemedian identiteetin kidnapannut verkkojulkaisu Uusi Suomi kertoo, että palestiinalaiset™ ja turkkilaiset ovat Tanskan pahimpia maahanmuuttajataustaisia rikollisia. Oman journalistisen osaamisen uupumisesta johtuen perustuu Uuden Suomen juttu luonnollisestikin julkaisulle luonteenomaiseen copy/paste -journalismiin. Juttu on nimittäin kaapattu poliittiselle korrektiudelle alistumattoman ja kuuluisilla Muhammed -pilakuvilla maailmanmaineeseen nousseen Jyllands Posten -lehden sivulta.

Jyllands Posten pohjaa juttunnsa tanskalaisen tilastokeskuksen Dansk Statistikenin julkaisemaan rikostilastoon, johon on liitetty mukaan rikoksen tekijän etninen tausta. Suvaitsevaisuusfasistiset etnopopulistit ovat luonnollisestikin saaneet tästä itkupotkuraivarin ja apuun on huudettu Tanskan Tiederahaston apurahoilla loisiva tunnettu kommunisti ja Kööpenhaminan yliopiston kulttuurimarxistinen sosiologian professori Flemming Røgilds, joka suu vaahdoten selvittää tilastojen ilmoittaman tiedon olevan tyystiin epäolennaista.

Olipa Flemming Røgilds sitten professori tahi ei, hänen verbaali ripulisa on raskaassa ristiriidassa turkkilaistaustaisen sosiologi Mehmet Ümit Necefin ja Saksan rikospoliisiliiton puheenjohtaja Klaus Jansenin kanssa. Kumpainenkin heistä ovat ansainneet kannuksensa raskaalla kenttätyöllä. Professori Flemming Røgildsin paatos on puolestaan verrannolinen Himasen horoskooppiin, eli tehtaillaan akateemisena tutkimuksena kaupiteltavaa huuhaata jonka retoriikka palvelee yksinomaan parhaillaan vallassa olevan eliitin nysäkullista populismia. Necef tunnustaa maamiestensä olemattomat integraatiovalmiudet ja toteaa, että “Jos Tanskan turkkilaiset eivät halua nähdä itseensä liittyviä ikäviä rikostilastoja, on heidän vastuullaan tehdä jotain ”ryhmänsä” tekemille rikoksille”. Jansen puolestaan perustelee etnisen profiloinnin välttämyyttä selventämällä, että “monikulttuurinen dialogi ei ole mahdollista jos emme tiedä kenen kanssa olemme tekemisissä”.

Tilastot ovat jo aiemmin osoittaneet, että maahanmuuttajat syyllistyvät Tanskassa rikoksiin kantaväestöä useammin. Danmarks Statistik on perustellut etniseen tilastointiin siirtymistä sillä, että jako vain länsimaihin ja muihin maihin ei anna tilanteesta tarpeeksi ”reilua” kuvaa. Perinteisessä jaottelussa ryhmä ”ei-länsimaiset maahanmuuttajat” sisältää Danmarks Statistikin mukaan rikollisuuden suhteen hyvin erilaisia ryhmiä.Tilastoista selviää mm., että vuonna 2009 maahanmuuttajataustaisista 20–29-vuotiaista 21 prosenttia tuomittiin rikoksesta, kun kantaväestön keskuudessa prosenttiluku oli 8,4. Tylyimmin esiin nousevat Lähi-idästä tulleet ja varsinkin palestiinalaiset™, joiden rikosmäärä on kantaväestöön verrattuna moninkertainen.

Tanskan maahanmuuttominisetri Birthe Rønn Hornbech osoittaa suoraselkäisyyttä ja uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Hän toteaa Klaus Jansenin hengessä, että “emme voi ratkaista ongelmia, ellemme tiedä, mitä pitää ratkaista”. Hän tunnustaa Tanskan aiempien hallituksien tekemät virheet toteamalla, että “palestiinalaisia™ ei olisi koskaan pitänyt päästää Tanskaan”

Tanska osoittaa edistyksellisyyttä avamaalla avointa keskustelua juosten kuseksitun maahanmuuton väistämättömistä lieveilmiöistä. Valitettavasti Suomessa ollaan vielä peiton alla piilossa ja pää on työnnetty olkapäitä myöten syvälle multikultihurmoksen anukseen. Se tosiasia, että pohjoismaissa aletaan pikkuhiljaa heräämään etnopopulistisessa päihdetilassa tehtyjen islamofilisten maahanmuuttopäätöksien väistämättömiin jälkiseurauksiin antaa hitusen toivoa.

6 comments

  1. Pohjoismaiden pahis on skandinaavi omassa ghetossa?Nurkka ja vieru lämmittelee kiukaansa kupeessa ja pulahätä odottaa jääkaapin valossa?Kuonaruoat tarjotaan tuliaisten lautasille median ja hallitustulkin laulannassa kituvaroista?Muonituksen ruokittu iturokkari heittää zumbaa kotimaisen hädän almupediltä isorukkasen kootamikukukkaroon samaliasieluinen imppaa viimeiseen hengettömän?Tuontitaateli kohoaa menestyksen mittariksi omaan karvaan kihartamallako/mummo potkii käppyrää kylmetykseen /tunkeilijavieas eteiseenkö…Gonzoko ainoo huolissaan maallisistammeko?

  2. Mamutuksien kehdossa asuneena olen törmännyt bensavarkaisiin/hakaristi keskikonsolissa karkoitti veivarin eteiseen…Taatelipaketti jäi mattoveitsen kanssa autooni/olikohan liikkeellä uusnaapuri?

Leave a reply to Bek Uz Cancel reply