terrorismi

Islamilainen uskontunnustus Berliinissä, useita kuolleita ja kymmeniä loukkaantuneita

moeglicher-anschlag-51929736Ruotsalaisvalmisteinen Scania-rekka on ajanut koraania mukailevaa islamia harjoittavan ISIS-järjestön ohjeistuksen mukaisesti joulutorin keskelle Berliinin Charlottenburgissa. Rekka ajoi jalankulkukäytävällä suoraan ihmismassan joukkoon. Paikallinen poliisi lähtee siitä, että kyseessä on islamilaisittain motivoitu uskontunnustus. Rekassa oli puolalaiset rekisterikilvet ja sen kuljettaja on päässyt pakenemaan.

Berliinin poliisi on saksalaisen Die Welt-lehden mukaan saanut varoituksia joulun alla toteutettavista islamilaisista uskontunnustuksista. Bild-lehti kertoo, että kuolleita on ainakin yhdeksän ja loukkaantuneita yli 50. Rekan kerrotaan ajaneen torilla ympäri joulukuusta ja rekasta on tiettävästi kuulunut myös räjähdys. Kaikki yhteydet Angela Merkelin harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan ovat virallisen tulkinnan mukaan populistista huuhaata.

Helsingin Sanomat aka Pravda “uutisoi” asiasta, että “kuorma-auto” on ajanut väkijoukkoon, eikä noteeraa tapahtunutta terrori-iskuksi, olkoonkin että Pravdan siteeraama Die Welt uutisoi kyseessä olleen terrori-isku. Kaikki saksalaiset uutiskanavat puhuvat islamistisesta terrori-iskusta, Pravda ei edes mainitse sanaa “islam”.

JES!!! Pravda, teitte sen taas!!!

Lähde: bild.de.

Europol: EU historiallisesti korkean islam-uhan edessä. Suomi-mediat vaikenevat!

maltillinenmuslimiEuropolin johtaja Rob Wainwright kertoi saksalaiselle Neue Osnabrücker Zeitung -lehdelle antamassaan haastattelussa, että Eurooppa on historiallisesti korkean terroristiuhan edessä. Erityisesti vaarallisen tilanteesta tekee EU-passin omaavat muslimit, jotka ovat koluttaneet itsensä islamilaisen terrorisanoman sanansaattajiksi Syyriassa tai Irakissa ja lymyilevät nyt vapaina ympäri mannertamme. Europol on varoittanut kaikkia jäsenmaitaan terrorivaaran äkkijyrkästä noususta, mutta ainakaan suomalaiset “laatumediat” eivät ole suuressa puusilmäisyydessään asiaa noteeranneet, sillä onhan heillä ollut huomattavasti tärkeämpiä lööppejä tomiteltavana.

Wainwrightin mukaan viimevuotiset Pariisissa suoritetut lukuisia pottunokkaisia kuolonuhreja vaatineet islamilaiset uskontunnustukset ovat osoitus siitä, että muslimiliikkeet ovat saavuttaneet kansainvälistä laajuutta ja on vain ajan kysymys koska taas koemme allahin ylistystä ja missä. Pottunokkaisten siviiliuhrien määrä tulee tällöin olemaan -allahin tahdosta- mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas kerran merkittävä.

Lähde: Neue Osnabrücker Zeitung.

EU-idiootit vaativat terroristijärjestön poistamista terroristilistalta

isishamasNiin vihervasemmistolaisilla mädättäjillä kuin natseillakin on tapana kiljua suureen ääneen, että EU on juutalaisen eliitin salaliitto. Vastaavaa paranoiaa elätteli myös eräs viiksekäs itävaltalaista taustaa oleva korpraali, kuten tuo itäisen naapurimme edesmennyt viiksiniekkakin, joka toimii edelleenkin inspiraation lähteenä monille YLE:n suojatyöpaikkasopuleille kuin vasemmistonuorillekin. Suunnatonta ristiriitaa kuitenkin osoittaa EU-tuomioistuimen sanoma kansalle siitä, että Hamas pitää poistaa terroristijärjestöjen listalta. Tuomioistuin perustelee aivopieruaan sillä, että terroristilistalle joutuminen on johtunut mediasta ja internetistä. Melko mielenkiintoista että juuri media ja internet on ne lähteet millä EU tuomioistuimen ylipalkkaisissa suojatyöpaikoissa loisivat virkamiehet, vasemmistolaiset sodomiapopulistit ja erityisesti demarit ja heidän antisemiittiset kaappinatsinsa ovat varsin turvallisesti voineet siunata Hamasin rauhankynttilöiden sekä rauhantunneleiden rakennustyöt. Sanomattakin selvää on, että toimintaa on ylläpidetty sinunkin verorahoistasi kaavituilla EU:n tukiaisilla.

Edellisen kriisin aikana uutisoimme mm. siitä, että EU myöntää hamasille karkkirahaa 5000 uuden grad raketin ostamiseen. Näyttää siis vankasti siltä, että EU pitää yhteneväistä linjaa itseään “palestiinalaisiksi” kutsuvien jordanialaisten rikollisten kanssa Israelin ja sen kansan totaalisesta tuhoamisesta! Olemme siis osa suurta terroristijärjestöä nimeltä EU, eli Hamasin hyväntekijöitä. Huomiota pitää vielä kiinnittää siihen, että “Palestiinan” tunnustamisen perusteena pidetään “rauhanprosessin edistämistä”. Muistellaanpa kuitenkin, että mitä tapahtui viimeksi kun Gazan “palestiinalaisille” annettiin liekaa? Alkoi vimmattu terrorismi aalto, aseiden haaliminen alueelle sekä tuhottiin juutalaisten alueelle jättämät hedelmä ja vihannesviljelmät ettei vahingossakaan EU tai muut maat voisi väittää, että alue tulisi toimeen ilman miljardien kehitysapua… Mutta toisaalta, nuo viljelmät olivat juutalaisa kosher-viljelmiä ja siten muhamettilaisille palestiinalaisroistoille haram!

Lähde: kekkoslovakialainen aikakapseli.

Suomessakin vieraillut muslimi-saarnaaja pidätetty. Islam ei sittenkään rauhan uskonto?

choudary_shariahErkkonatsien copy/paste -media Ilta Bravda on kopioinut brittiläisestä The Guardian lehdestä jutun, jonka mukaan Suomessakin vieraillut vihasaarnaaja Anjem Choudary on pidätetty. Puhdasoppista islamia julistava Choudarya syytetään terrorismista ja terrorismiiin kiihottamisesta. Choudary on myös tunnettu imaamina, joka toisen Suomessa vierailleen vihasaarnaaja Bilal Philipsin ohella radikalisoi ja innoitti kaksi muslmikäännynnäistä murhaamaan brittisotilas Lee Regbyn Lontoon kadulla keskellä kirkasta päivää.

Kunnianarvoisa Dr. James Gonzo on kertaan jos toiseenkin varoittanut virkavaltaamme ja erityisesti sisäministerinämme toimivaa Jeesuksella ratsastavaa aasia niin Choudarystä, kuin muistakin itsensä profeetaksi julitsaneen lukutaidottoman lapsirakastajan oppeja levittävistä partajaakoista. Varoitukset ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville ja pian sen jälkeen ISIS ja Al Shabaab -liikkeiden motivoima jihad-turismi on räjähtänyt käsiin.

Erkkonatsien journalistisesta impotenssista kertoo myös se tosiasia, että heidän retoriikassaan Choudary, joka on julistanut mm. että “muslimien tulee olla ylpeitä kun heitä kutsutaan terroristeiksi” ja että “jonain päivänä islamin lippu liehuu Arkadianmäellä”, on ainoastaan “radikaalisaarnaajana pidetty”, eli ei siis varsinaisesti muslimeja terrorismiin kiihoittava viharikollinen.

Newsbygonzo -tiimi toteaa: Dr James Gonzo vs. poliittisesti korrektit sopulimediat 6-0

Lähde: Ilta Bravda.

Kela rikkoo kansainvälisiä sopimuksia rahoittamalla terrorismiä

kelajihadiSuvaitsevaisuusnatsien pyhä lehmä ja kukkahattufasistien Sodom&Gomorrah Kela ilmoittaa avoimesti, että se tukee terrorsimiä ja Syyrian ja Irakin kristittyjen kansanmurhaa. Iltapaskan julkaisemassa “uutisessa” Kelan lakimies Antti Klemolan mukaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin kuuluva lapsiperhe on oikeutettu saamaan lapsilisiä riippumatta sen hetkisestä asuinmaasta. Jokaisesta alle 17-vuotiaasta EU-alueen ulkopuolella asuvasta lapsesta maksetaan lapsilisiä, oli hänen vanhempansa siellä “työkomennuksessa” tai ei. Jos Syyriaan lähteneet suomalaisen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat taistelijat terroristit eivät ole tehneet osoitteenmuutosta, heille maksaetaan lisäksi myös työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea.

Harvardin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisema tutkielma terrorismistä toteaa seuraavaa:

all States must refrain from providing any form of support to entities or persons involved in terrorist acts and prevent terrorism by denying safe haven to those who finance, plan, support, commit terrorist acts and provide safe havens as well. They must prosecute anyone who has participated in the financing, planning, preparation or perpetration of terrorist acts or in supporting terrorist acts and should also ensure that terrorist acts are established as serious criminal offences in domestic law and seriously punished.

Kaikkien maiden tulee pidättäytyä antamasta minkäänlaista tukea tahoille tai henkilöille joilla on kytköksiä terrorismiin ja maiden tulee torjua terrorismia kieltämällä turvapaikan heiltä, jotka rahoittavat, suunnittelevat, tukevat terrorismia tai tarjoavat terroristeille turvapaikan. Maiden tulee tuomita kaikki, jotka ovat osallistuneet terrorismin rahoittamiseen, suunnitteluun, valmisteluun tai toteutukseen ja maiden tulee myös pitää huoli siitä, että terroristinen toiminta käsitellään oikeudessa raskauttavana asianhaarana ja että siitä rankaistaan kovimmalla mahdollisella tavalla.

Tämän perusteella Kela voidaan kansainvälisellä tasolla katsoa terrorismiä tukevaksi rikollisjärjestöksi joka on siten osasyyllinen käsittämättömän raskaisiin islamilaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Erityisen raskauttavaa tässä on se, että Kela tekee täten jokaisesta suomalaisesta veronmaksajasta islamofasistisen terrorismin tukijan.

Lähde: iltapaska.

Vasemmistoliitto antaa parlamenttitasoisen tukensa terrorismille

tunneliannaKaikkien sukurutsaajien ja eläimiin sekaantujien oma kansanedustaja, F-kuppikoon riippareillaan seksuaalipölhöpopulistista vasemmistofasismia Arkadianmäellä kotkottava aivoamputoitu riemuidiootti ja demarien Kimmo “Karju” Kiljusen fuck-buddy Anna Kontula on taas kerran tehnyt emämokan ja avannut suunsa… Tällä kertaa Anna on vakuuttunut siitä, että Gazaan kulkevat laittomat tunnelit, joita käytetään aseiden ja muiden sotatarpeiden, huumeiden ja ihmisten salakuljetukseen, ovat elintärkeitä Gazalle. Anna ei ota sitä asiaa huomioon, että hänen puoltamiensa tunnelien kautta harjoitettu salakuljetus maksaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja hävikkiä Gazan hallinnolle, hävikki joka syntyy mm. perimättömistä tullimaksuista ja veroista. Näin Anna tukee Gazan talouden romuttamista ja edistää sen ylläpitoa harmaalla taloudella ja rikollisella toiminnalla… Mitäköhän Anna seuraavaksi keksii? “Natsisaksan keskitysleirit näyttelivät merkittävää kansanhygienistä roolia ja kaupan päälle valmistivat jopa saippuaa”

Nyt hei ihan oikeasti! Eikö noihin vasemmistofasistien märkiin aivopieruihin tule koskaan loppua? Kuinka pihalla nuo vasemmistonatsit oikein ovat? Ja ajatella, että maassamme on tarpeeksi paskahousuisia pali-rätteihin kääriytyneitä juuri äänioikeuden saaneita keskenkasvuisia ja finninaamaisia idiootteja, jotka äänestävät tällaisia kosketuksensa todellisuuteen menettäneitä aivoamputoituja antisemiittejä Arkadianmäelle!

PerSut antoivat kaima Hirvisaarelle kenkää kun tämä kutsui eduskuntaan hullun joka teki parvella natsitervehdyksiä, mutta vasemmistolaisille on näköjään kaikki rasismia, rikollisuutta, harmaata taloutta ja terrorismia tukevat älyttömyydet sallittuja ilman, että edustajaa saatetaan siitä edesvastuuseen!!! Terrorismin tukeminen, aseiden, ihmisten ja huumeiden salakuljettamisen yms. laittomuuksien ja ihmiskuntaa vastaan tehtyjen rikoksien kannattaminen ovat täten vasemmistolaisille salonkikelpoista ja hyväksyttävää parlamentaarikkotason politiikkaa.

Lähde: verkkouutiset