suvaitsevaisuusfasismi

PerSut palaavat hillotolpalta takaisin perusarvojensa ääreen. Soinin pölhöpopulismille katkera loppu!

Perussuomalaiset saivat kuluneena viikonloppuna uuden puoluejohdon. Mikä parasta, puolueen kannattajat tuntuvat olevan asiasta varsin tyytyväisiä. Myös moni taho on myöntänyt, että puolue tulee nostamaan kannatustaan tämän ansiosta. Käytännössä näyttää nyt siltä, että PerSut ovat palaamassa takaisin niihin perusarvoihin, joita Timo Soini käytti aikoinaan strategisina pelinappuloina saavuttaakseen hänet itsensä hillotolpan äärelle johtaneen legendaarisen “jytkyn”.

Pölhöpopuistisella hyvien ihmisten™ rintamalla itku ja parku on ollut vertaansa vailla! Uuden Suomen päätoimittaja, kokoomuksen viherliberaali siipi sekä politiikan punainen ikiteinilaita kärsii sellaisesta peppukipuilusta, että erään hollantilaisen juurevanpaa rock n rollia esittävän orkesterin Hemorrhoid Rock tykityskin häviää tämän ruikutuksen alle.

Oppositiossa puolestaan kiukutellaan, että puolueen on poistuttava hallituksesta, nostetaan uuden pj:n tuomiota ja samaan aikaan vaietaan helsingin pormestarin rikostuomioista. Kiljutaan rasismista, heinäsirkkavitsauksista ja 30 luvun kaiuista. Tämä kaikki vain siksi, koska koko pj-kaarti nyt sattuu olemaan kansallismielinen ja oman kansan etua ajava.

Ruotsista on täten haettu suvaitsevaisuusfasistista oppia jolla pyritään anaaliraiskaamaan demokratiaa ja sananvapautta.

Oi aikoja oi tapoja!

Advertisements

Orlando: viharikos vai islamilainen uskontunnustus?

hullutmusuluhompsutHomostelijat yms. elämäntapaperverssit parafiilit ovat jo pitkään toitottaneet suut ja mikseipä muutkin ruumiinontelot vaahdoten suvaitsevaisuusfasismin putkikatseista ilosanomaa. Erityisen surkuhupaisia ovat homostelijasuvakkien paradoksit pakkomielteet vaatia toleranssia homostelijoita alistavalle ja vainoavalle itsensä profeetaksi julistaneen lukutaidottoman lapsirakastajan luomalle hirmuideologialle.

Floridan Orlandossa tapahtunut 50 elämäntapaperversin hengen vaatinut ja yhtä monta vahingoittanut massamurha oli järkyttävä ja yhtä raskaasti tuomittava hirmuteko kuin uskonnoksi naamioitu fasistinen ideologia, jonka nimeen se toteutettiin… Homostelijasuvakit nyt tietenkin vetävät herneen nenuun ja myös sinne niin ja hyperventtiloivat, että islam on rauhan uskonto™ ja että tapahtuneella ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa! Vai oliko sittenkin?

Islamin synnyinmaan ja pyhimpien paikkojen sekä sen arvoja määrittelevien teologisten institutioiden sydänmaan Saudi-Arabian opetusministeriön julkilausuman mukaan “homoseksuaalisuus on synneistä paheksuttavin ja rikoksista pahin”, se määritellään myös “kaikkien luonnon lakien vastaiseksi ällöttäväksi perversioksi, jonka rangaistus on kuolema”. Itsensä profeetaksi julistaneen lukutaidottoman lapsirakastajan oppien mukaisesti oikea rangaistus homostelusta on esim. roviolla polttaminen, mutta islam tarjoaa vaihtoehdoiksi myös kivityksen taikka korkealta jyrkänteeltä tahi tornista viskaamisen.

Kuolemantuomiota homostelusta harjoitetaan lukemattomissa islamilaisissa maissa. Esim. Iranissa on vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen tapettu yli 4000 homostelijaa. Homoparafiliasta rangaistaan sakkorangaistuksin, kuritushuoneella tai kuolemalla mm. seuraavissa mekkapylistelymaissa: Afghanistan, Algeria, Bahrain, Bangladesh, Brunei, Djibouti, Egypti, Eritrea, Gambia, Guinea, Guinea Bissau, Indonesia, Iran, Kuwait, Lebanon, Libya, Malaysia, Malediivit, Mauritania, Morokko, Nigeria, Oman, Pakistan, Qatar, Saudi Arabia, Senegal, Sierra Leone, Somalia, Sudan, Syria, Tanzania, Tunisia, Turkmenistan, Yhdistyneet Arabiemiraatit.

On naurettavaa, islamilaisia arvoja loukkaavaa ja tyystiin pölhöpopulistista puhua Orlandon järkyttävästä massamurhasta terroritekona tai viharikoksena, sillä se toutetutettiin islamin nimeen ja sen oppien inspiroimana. Tuomitsemalla tapauksen teorriteoksi ja viharikokseksi, tuomitset samalla islamin terroristiseksi ja viharikolliseksi ideolgiaksi ja sehän olisi islamofobista™ nasseilua, sillä me kaikki tiedämme, että islam on rauhan uskonto™.

Rukoilkaamme rauhaa orlandolaisille islamin uhreille ja siunausta heidän perheilleen, suvaitsevaisesti elämäntapaperversioihin katsomatta.

Lähde: Saudi Ministry of Education Textbooks for Islamic Studies.

Hyödylliset idiootit vakuuttavat: Suomessa maailman maltillisimmat muslimit ja kunnollisimmat somalit

iloisetsomputUskomatonta ja ehkä jopa totta… vai onko? Hyödyllisten idioottien mukaan Suomessa asustaa maailman maltillisimmat muslimit ja nuhteittomimmat somalit. He eivät siirrä fatta-fyffeä islamilaisittain motivoituneille terroristijärjestöille, eivät unelmoi jihadista ja kunnioittavat muita uskontoja tasavertaisina omaansa. Näin ainakin jos puusilämäisiä mediasuojatyöpaikkatoimittajiamme ja hyysäystaloudesta nettohyötyviä turhanpäiväisiä pölvästejä on uskominen. Tätä kirvesvartta komppaa mediamme pateettinen paatoksellisuus hussuttaa koko Nairobin islamilainen massamurha maton alle, samalla kun kansainväliset mediat puhuvat avoimesti Nairobin muslimiurhaajien olleen länsimaissa varttuneita somaleja (heidän joukossaan myös Suomen kansalainen Ismael Guled) joita tuki kourallinen islamin hurahtaneita länsimaisia käännynnäisiä ainakin Briteistä ja Saksasta. Meillä kuitenkin pyritään tarkoituksellisesti johtamaan keskustelua toisille raiteille. Esim. aamupäivällä autoillessani kuuntelin YLE Oksennusta/Puhetta, jossa jollakin Homo-Pekan Somalian reissulla selänpesijänä matkassa ollut erkkonatsi vuodatti ummet ja lammet tunteisiin vetoavaa paatosta Somalian kurjuudesta, joka jo sellaisenaan oli selkeässä ristiriidassa Homo-Pekan itsensä vuodattaman verbaalin ripulin kanssa kyseisen matkan sadosta.

Mediamme törkein luottamuksen rikkomus yleisöään kohtaan on kieltäytyä kertomasta Nairobiin todellisista tapahtumista. Niistä kidutkuksista ja islamilaisittain motivoiduista hirveyksistä mitä suomalasivahvistuksella toteutettiin ei ole uutisoitui missään sitten rivilläkään!!! Miksi? Ketä ihmettä se hävettää, että “suomalainen” on ollut mukana ilmaisemassa uskontoaan kiduttamalla vääräuskoisina pitämiään panttivankeja, kaivanut heiltä silmät päästä, leikannut miespanttivangeilta kivekset pois, ripustanut panttivankeja katosta roikkumaan lihakoukkuihin ja leikannut tongeilla heiltä sormia irti? No minua se ainakin hävettää suuresti! Häpeän erityisesti hyödyllisten idioottiemme pyörittämää suvaitsevaisuusfasistista hyysäsykoneistoa joka tällaisia marjoja kasvattaa ja erityisesti häpeän suomalaista journalismia, joka on jo ajat sitten antanut niskalaukauksen hyville journalistitavoille… Edeelleen minua hävettää se, että meiltä löytyy parlamenttaarikkotason politikkoja jotka meinaavat, että tällaisiin hiveryksiin syyllistyvillä pedoilla tulisi olla Geneven sopimuksen mukainen suoja ja heille tulisi tarjota samat lakisääteinen suoja kuin sankarillisille sotaveteraaneillemme.

Niin ja sellainenkin kysymys on askarruttanut, että kun meillä Suomessa toimii tutkivien journalistien oma yhdistys ja jaetaan jopa tutkivan journalismin vuosittaista palkintoa, niin miksi meillä ei riitä tutkivia jouranlisteja kartoittamaan ja uutisoimaan kansalle siitä, että minkälainen ihminen on Ismael Guled? Kansalla on oikeus tietää ja medialla velvollisuus tiedottaa, että mikä hänet ajoi tälle allahin viitoittamalle tielle? Tällainen tieto on elintärkeää jo pelkästäään kansalaisten yleisen turvallisuudenkin takia!

Mutta hei, meillähän on maailman paras koulusysteemi, jota Nairobin “suomalainen” sotasankarikin on käynyt, niin kyllä meillä varmasti on maailman parhaat vastauksetkin tällaiselle ongelmalle. Sellaisen tarjoaa erkkonatsien lippulaivassa kosteita aivopieruja tuhanutteleva Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen akatemiatutkija ja dosentti Marja Tiilikainen, joka tietää kertoa, että somalien muslimi-identtiteettiä edustava al Shabaab on vain marginaalinen järjestö ja sitä vastaan on parasta taistella lisäämällä hyysäystä ja suvaitsevaisuutta. Ja vaikka muissa maissa kerätään rahaa al Shabaabin kaltaisille terroristiliikkeille, niin Suomessa ei sellaista tapahdu… eihän? Todellisuudelle hyvästit heittäneessä sepustuksessaan Marja ottaa esimerkikseen Toronton, jossa asustaa mittava somaliyhteisö ja josta vain kourallinen somalinuorukaisia on lähtenyt täyttämään allahin tahtoa al Shabaabin saappaissa. Marja tietää kertoa, että “moskeijoissa seurataan aktiivisesti, keitä siellä liikkuu”. Tästä huolimatta Toronto on hedelmällinen kasvualusta somalialaisille islamin lähetyssaarnaajille. Ehkä Marjan kannattaisi mennä tästä valistamaan erinäisiä turkulaisia ja helsinkiläisiä salafistiseurakuntia ja erityisesti Lönnrotin kadulla toimivaa Muslimi Veljeskuntaa, jotka tasaiseen tahtiin tuovat islamilaisten vihasaarnojen rock-tähtiä ja kansainvälisiä rikollisia saarnaamaan juutalaisten tappamisesta, vääräuskositen mestaamisesta, vaimon hakkaamisesta ja homojen hirttämisestä maltillisille muslimeillemme… En jaksa enää edes ihmetellä, että tällaisillakin avuilla voi suomalaisessa yliopistomaailmassa pärjätä.

HS:n seksuaalivähemmistöpopulisti paljastuu heterofoobikoksi

hesarissa homostellaanPuusilmäinen mediasuojatyöpaikkaerkkonatsi Maija Aalto tussauttelee suvaitsevaisuusfasistisia aivopieruja pateettisessa pyrkimyksessään mustamaalata heteroseksuaalisuutta juhlistavaa Hetero Pride -marssia. Maijaa mietityttää, että miten heteroseksuaalit voivat olla syrjinnän kohteina? Maija voisi ihan ensiksi vilkaista peiliin ja etsiä sitten heterofobisen syrjinnän harjoittajia omiensa riveistä. Heti perään sopii käydä haastattelemassa ketä tahansa tahtomattaan työttömäksi joutunutta kantasuomalaista keski-iän saavuttanutta heteromiestä, ja haastateltavaksi kelpaavat em. lajin niin koulutetut kuin kouluttamattomatkin edustajat.

Artikkelin kommenttiosiossa joku puolestaloukkaantunut tumputtaja pohtii, että tuleeko homot tekemään iskua marssia vastaan? Isku on hyvin todennäköinen, tosin iskijöiden taipumukset siitä, että mihin ruumiinonteloon elimiään työntelevät ei käy ilmi. Sanomattakin selvää on, että Hetero Prideen voi suunnitella iskuja vain poliittisesti motivoituneet äärivasemmistolaistörpöt. Siis samainen äidin pikku kansankomissaareista koostuva konkkaronkka rääväsuisia vihaisia nuoria miehiä ja neitejä, jotka iskevät systemaattisesti toisinajattelijoina pitämiensä kansalaisaktivistien tapahtumiin.

Viime maanantain kirjoituksessani uutisoin Maijan harjoittaman heterofobisen syrjinnän suvaitsevaisussfasistisesta rinnakkaistuotteesta jota mm. vähemmistövaltuutetunkin tuella harjoitetaan. Marssikengät revitään kinttuihin varsin nopeasti jos joku järjenvalolta varjoon jäänyt nutipää tuhrii moskeijan tai kebabbilan ikkunat, mutta kun kristillisen vähemmistölahkon toimitilojen ikkunat sotketaan ei vähemmistövaltuutettu kätyreineen reagoi mitenkään saati Maija paasaa palstoille pöljää paatostaan. Heterofobisen propagandamyllyn rattaissa Vapaa sana -seurakunnan asemaa tuskin hyödyttää se, että se koostuu valtaosaltaan perinteisen perhekäsityksen omaavista heteroista. Heterofobia ja islamofilia ovat siis ilman kirjattua poikkeusta yhdessä esiintyviä ja toisiaan täydentäviä parasiittisia oireyhtymiä.

Maija antaa pseudo-suvaitsevaisen heterofobiansa loistaa naurunalaistamalla Hetero Priden merkitystä. Onko näin, että Maijan ymmärryksen mukaan koko Pride -käsite on monopolisoitu yksinomaan rektaalikanavan merkityksen väärin ymmärtäneille ja ao. virhetulkinnan varaan maailmankuvansa ja minä-illuusionsa rakentaneille perversseille?

Tämä Maijankin viljelemä seksuaalivähemmistöpopulismista ponnistava suvaitsevaisuusfasistinen heterofobia johtanee piakkoin siihen, että heteroista tulee vastaisuudessa käyttää nimitystä “konventionaalista seksuaalista suuntautumista harjoittava henkilö”.