potkupallo

Turkkilaiset maltilliset muslimit™ juhlistavat islamin riemuvoittoa ja halveksivat Pariisin kulonuhreja

erdoganisisPariisissa sattuneen islamilaisen uskontunnustuksen terroriteon jälkeen on kautta maailman pelattavissa potkupallopeleissä pidetty ennen pelin avaamista hiljainen minuutti pariisilaisille islamin uhreille. Näin oli tarkoitus tapahtua myös Istanbulissa pelatun Kreikka-Turkki ottelun avauksessa… mutta kuinka stubbe/merkeliläisittäin EU-kypsäksi maaksi luokiteltavan Turkin maltill-ISIS-ta muslimeista™ koostuvat kansalaiset osoittivat myötätuntoaan Pariisin uhreille? No tietenkin hurraamalla sympatiaa ISIS -uskonveljilleen terrrisoimalla hiljaista minuuttia buuaamalla, viheltelemällä ja “allahu akabria” ulisemalla.

Mitä tästä opimme? No tietenkin sen, että maltillinekin muslimi™ on aina viimekädessä muslimi vaikka voissa paistaisi.

Lähde: welt.de.

Advertisements

Potkupallo, islam ja ramadan

algerien_jubelAllah ei ole tehnyt potkupalloilua helpoksi palloileville mekkapyllistelijöille. Olkoonkin, että Braziliassa pelattavissa mm-otteluissa ovat Algerian pallopojat tähän asti pärjänneet suhteellisen hyvin ja osa ympärileikatuista palloveikoista on jokaisen tehdyn maalin jälkeen ottanut koordinaatit kohti Mekkaa, iskenyt otsaluunsa nurtsiin ja tähdännyt hanurillaan taivaankantta, pysyy potkupalloilu, tai tässä tapauksessa potkupyllyily, kiistanalaisena häröilynä halki koko ählämiläisen maailman. Imaamit yms. islamin oppineet über-musulmaanit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että onko nahkakuulan jahtaaminen halal vai haram. Onpa jokunen itsensä profeetaksi julistaneen lukutaidottoman lapsirakastajan oppien tulkitsija jopa langettanut fatwankin peliä vastaan.

Erityisen hankalaksi potkupaloillun tekee se, että nyt viikonloppuna alkaa ählyjen pyhäksi kuukaudeksi tituleerattu ramadan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ählämit eivät saa syödä päiväsaikaan, eivät saa vemputtaa tai muutenkaan tehdä mitään sellaista mitä oikeastaan ei saisi tehdä mutta tehdäänpä kuitenkin. Päivien kulku pitää rakentaa itsensä profeetaksi julistaneen lukutaidottoman lapsirakastajan aivoituksien pähkäilylle ja kun aurinko on laskenut niin, että ei erota valkoista narunpätkää mustasta, niin sitten pannaan haisemaan ja umputetaan kurkusta alas falafelia ja kebappia ja kuskusta ja kaikkea muuta ählämiruokaa niin, että napa paukkuu.

Ramadan on kuitenkin aika kinkkinen juttu Braziliassa potkupallon maailmanmestaruudesta kisaaville ählämeille. Joidenkin über-ählyjen mielestä siis koko homma on niin haram, että pallon potkiminen on totaalisessa pannassa, siitä joutuu helvettiin ja jää paitsi pyöäreäpovisista ja mantelisilmäisistä neitsyistä, joiden neitsyyden allah suuressa viisaudessaan uusii jokaisen lemmenyön jälkeen jne… Sheikit Youssef Ayadi ja Mohamed Mekerkeb eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kuinka futsiählyjen tulisi toimia ramadanin aikana. Toinen meinaa, että “allah on niiden kanssa jotka paastoavat” ja toinen taas on vahvasti sitä mieltä, että allah suuressa viisaudessaan hiffaa, että ramadanista huolimatta on tärkeää rökittää vääräuskoisia koiria potkupallonurmikolla ja siksi on tärkeää, että urheilijat huolehtivat ramadanin vastaisesta ravitsemuksestaan pelien ajan.

Ei ole trikooählämeillä helppoa…

Lähde: huffingtonpost.fr.

Ei-islamilainen potkupallo on haram!

talibanfudisEgyptiläinen salafisti-johtaja Yasser Borhami liittyy islamilaisten potkupallopäivittelijöiden pähkähulluun partajaakkokaartiin. Bornhami on ilmoittanut, että parhaillaan Braziliassa käytävä potkupallon maailmanmestaruuskisa saa hänet suunniltaan ja peli sellaisenaan on saatanallinen juoni jolla harhautetaan uskovaiset pois pyhistä velvollisuuksistaan. Borhami ei kuitenkaan tuomitse islamin nimissä pelattua potkupalloa, kunhan vain muistaa viidesti päivästä tähdätä anuksensa kohti allahin kurkihirttä ja iskeä otsaluun kanveesiin. Islamin nimissä pelattua potkupalloa on esim. kuvassa esiintyvä pallottellu, jossa Taliban -liikkeen edustajat pelaavat rukoushetkiulinoidensa välissä potkupalloa koraanin määräysten mukaisesti mestattujen vääräuskoisten päillä.

Lähde: pi-news.net.

Islamin uusin trendi: potkupallojihadismi

potkupalloilijaSuvakkien poliittisesti korrekti mantra antaa ymmärtää, että islam on rauhan uskonto™. Käytännössä islam on väkivallalla pelotteluun, sen säännölliseen harjoittamiseen ja patologiseen juutalaisvihaan pohjautuva varhaiskeskiaikainen valtio-oppi, joka työntää lonkeronsa yhteiskunnan kaikkiin nurkkiin ja kommervenkkeihin. Ei siis ole yllättävää, että potkupalloilijatkin saavat oman osuutensa islamilaisesta rauha-käsitteestä.

Copy/paste -journalismistaan tunnettu erkkonatsien pisuaarimedia uutisoi, että jemeniläiset islamin lähetystyöntekijät ovat repineet kaftaaninsa, koska islamin oppien mukaan sioista ja apinoista polveutuvat juutalaiset ovat rajattomassa ahneudessaan päättäneet myydä pohjoislontoolaisen potkupallokerhon tähtipalloilijan espanjalaisille potkupalloilijoille. Tämäkös jos mikä pistää hartaan mekkapyllistelijän parran väpättämään?

On se uskomatonta mistä kaikesta ählämit jaksavat -insh allah- vetää falafelit nenuihinsa.