paskahousu

Eläköön Pravda ja pölhöpopulismi! Suvaitsevaisto sai lopulta kaipaamansa “marttyyrin”.

asuipetejanarkomarkoSuvaitsevaisto on lopultakin saanut itselleen oman marttyyrin. Oletettavasti päihteiden alaisena (ja ehkä jopa ehdalle-) natsille riitaa haastaneen ja sen mukaisesti sairaalakuntoon mukiloidun ja mahdollisesti TV:stäkin tutun päihdeongelmaisen (Poliisit, 3. tuotantokausi, jakso 11) suvakin (rauha hänen sielulleen ja toimituksemme osanotto vainajan rakkaille). Natsikortit viuhukoot ja suvaitsevaisto hyperventiloi!

Valemedioittemme  mukaan kyseinen kuolemantapaus on väkivaltaisen viharikoksen aikaansaama, olkoonkin että rikostutkinta on vielä alkumetreillään. Ei myöskään saa unohtaa, että lukuisat tekijät viittaavat siihen, että kyseessä olikin vain arkipäiväisen narkkitappelun tulos. Tappelun jälkeinen mahdollinen hoitovirhe ja tämän jälkeinen potilaan (=suvakkimarttyyrin) ennenaikainen sairaalasta ehkä ominluvin poistuminen ja tätä seurannut mahdollinen amfetamiinin väärinkäytön summa johtivat todennäköisesti fataaliin aivoverenvuotoon. Näistä avoimista tekijöistä huolimatta maamme merkittävimmäksi uutismediaksi noteeratun Pravdan aka Hesarin toimittelijat julistavat, että kyseessä on äärioikeistolaisen ihmisvastaisuuden ja vihan aikaansaannos (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7…).

Maamme valtamedioitten ja niitä kontrolloivien instanssien luotettavuudesta kertoo paljon se, että tällaiselle julkaisulle annetaan tutkivan journalismin palkintoja kertaan jos toiseenkin!!! Eikö teitä siellä Pravdan toimituksessa oikeasti hävetä? Missä on journalistin kunniantajunne?

Jopa arvopresidentiksi™ itsensä brändännyt ja matuja evakkokarjalaisiin rinnastava tasavaltamme selkärangattomin pelle noteeraa kahden “piripään” steissiflaidiksen niin korkealle, että liittää asian YK:n edessä pitämäänsä puheeseen. Tasavaltamme surkuhupaisalla seremoniapelle Sauli Niinistöllä saati Orpo-Petterillä, kuten ei yhdellä ainoalla muullakaan munattomalla pölhöpopulistisella paskahousupoliitikolla riitä sympatiaa kunnioittaa Kajaanin matujen tekemää häikäilemätöntä ryöstömurhaa, jossa kantasuomalainen mies, isä ja isoisä Arto Mikkonen (rauha hänen sielulleen ja toimituksemme vilpittömin myötätunto hänen rakkailleen), murhttiin maamme etnistä diversiteettiä rikastuttavien ja hyysäreitä työllistävien kultamunien/koneinsinöörien toimesta. Niinistöllä, kuten em. paskahousupoliitikoillakin, ovat arvot todellakin kohdallaan… Vai ovatko?

Tähän asti ehkä parhaimman yhteenvedon tapahtuneesta on antanut nimeltä mainitsemattomalla palstalla nimimerkillä Kalistinpää kirjoittava älykkö, joka todellakin ansaitsisi moninkertaisen tunnustuksen tutkivan journalismin poliittisen analyysin saroilla:

“Tähän saakka tiedetään tai luullaan:
– Kansallissozialistit kokoustivat torilla
– kuokkimaan saapui henkilö joka oli sekakäyttäjä/nisti, Poliisissakin esiintynyt (eikä edukseen)
– viimeksimainittu haastoi riitaa ja sylki päälle
– hänet tod.näk tönäistiin nuppi edellä rotvalliin nazin toimesta
– päähän sattui, joutui sairaalaan, kaverit livistivät
– oli vajaan viikon hoidossa (koska päävamman vuoksi noin pitkään, 100% varmuudella kuvattu)
– kotiutui ja vuorokautta myöhemmin kuoli, syy vielä epäselvä mutta oletettavasti yhteys kaatumiseen. Vaihtoehtoisesti kolhinut itseään uudestaan tai myötävaikuttanut aivoverenvuotoon päihteillä.
– nazi ilmoitti tapahtuneesta häkeen ja antautui
– media teki Jimistä Jeesuksen, IL-työryhmä kusee sateenkaarenväristä hunajaa
– poliittiset haaskat nuolevat verta
– kaikki ovat nazeja paitsi Lii, Däni, Petteri ja Ville&demarit

Jatkossa:
– rasismi rikoslakiin muutenkin kuin koventavana perusteena, internet-seurantaa kiristetään
– aselakeja tiukennetaan (jos nazilla olisi ollut ase kaikki olisivat kuolleet)
– perussuomalaisilta vaaditaan irtisanoutumista tapahtuneesta
– lisää irakilaisia sisäisinä siirtoina ja suoraan etteivät nazit voita”

Adolf Hitlerin propagandaministeri Joseph Goebbels totesi läpikotaisin mädännäisessä viisaudessaan, “kun toistat saman valheen tarpeeksi monta kertaa, se muuttuu totuudeksi”. Tämä oppi on sisäistetty suvaitsevaistoa edustavista mediasuojatyöpaikkatoimittelijoista koostuvissa valtamedioissamme paremmin kuin kirjaimellisesti… Mutta kuinka pitkälle kantaa valheen siivet ja keiden kabineteissa paasaavat ne todelliset natsit?

Kaikille tästä tapauksesta intoa pumppaaville ja valheita höylääville toimittelijoille, rauhanmarssijoille, kukkahattuhuorille yms. yhteiskuntamme kurkihirttä nakertaville viheliäisille persaukoille voimme vain siteerata kekkoslovakialaisen aikakapselin kiintiönXXkeriä ja todeta:

“Syökää paskaa ja kuolkaa pois!”

Advertisements

Adjö Stubbido! Saapasta poliittisen paskahousun persaukseen!

adjostubbidoSekoomuksen aka Kokoomuksen historian surkuhupaisimman paskahousuparivaljakon toinen tunari; EU-pölhöpopulistinen pelle ja poliittisesti impotentti rabulisti Alexander Stubbido on saanut ansaitusti monoa persaukseen puolueensa puheenjohtajan paikalta. Kuten tiedämme, valheen siivin ja katteettomilla tuuliviirilausunnoilla ei pitkälle pötkitä. On siis ihme, että kaappihomoksikin otaksutun Stubbidon kananlentoa on kestänyt niinkin pitkään kuin sitä kesti.

Nyt on Stubbidon ja hänen peräpukamiensa imeskelijöiden aika poistua häntä koipiensa välissä politiikan näyttämöltä syvän häpeän ja raikuvien buuauksien saattelemana… Poliittiseksi perinnökseen tämä todellisuudesta vieraantunut tyystiin tarpeeton tyhjäntoimittaja jättää monta jätesäkillistä kosteita aivopieruja, tuhansia narsistisia twittauksia ja selfie-näpsytyksiä.

Stubbidon Göran -isukki itki Ilta Pravdalle, kuinka Sekoomus antaa ”osaavan ja karismaattisen poliitikon valua käsistään”.  Alex -poitsulla on yhtä paljon karismaa kuin wanhalla sinkkiämpärisellä hevonpaskaa ja hänen “osaamisensa” laskua maksetaan vielä sukupolvien ajan. Yhdessä aisaparinsa Jyrki Käteisen kanssa Suomen valtiolle aiheuttaman syöksykierteen hinta kun on kultturellisesti ja eteenkin taloudellsesti monin verroin raskaampi taakka mitä neuvostoryssille maksetut sotakorvaukset. Görän -isukki voi siis työntää päänsä anukseensa ja lakata nillittämästä tunaripoikansa puolesta.

Pökäleet on vedetty viemäriin, on siis aika otaksua Sekoomuksessa vaikuttaneen maanpetturuushengen häipyvän Stubbidon myötä pieruna saappaanvarteen ja ehkä tulevaisuudessa häämöttää jopa hitunen isänmaan etua ajavaa toivoa.

Lähde: Ilta Pravda.

Mikä lie liivijengeistä vaarallisin?

liiviheebot01Tämän jutun kuvassa näemme kahden eri liivijengin edustajia:

  1. Alaoikealla punaisiin pukeutuneet äspeeärräläiset lorvailevat kaduilla kerjäten ihmisltä rahaa, jotta he voisivat tuoda maahamme lisää joukkoraiskaavia ja kissoja rääkkäviä elukkoja ahdistelemaan suomalaisia hölmöläläisiä naisia ja lapsia sekä opettavat näitä käyttämään törkeästi sosiaalisysteemiämme hyväkseen. Äspeeärräläisten ei tarvitse todistella elukkojen todellista truvapaikan tarvetta, ei edes vaikka moni elukka palaa hengenvaaralliseksi paskalääväksi väittämäänsä kotiimaahansa heti kun Hölmölän sääolosuhteet muuttavat kylmiksi ja haastaviksi.
  2. Ylävasemmalla näemme Soldiers of Odin katupartion edustajia partioimassa katua. He ovat saaneet tarpeekseen siitä, että äspeeärrän kaltaiset liivijengiläiset tekevät rikollista bisnestä hyysäämällä loputonta raiskaajaelukkavirtaa Suomeen. Turvatakseen maamiestensä ja ennenkaikkea maanaistensa turvallisuuden raiskaajaelukkojen rasistisilta hyökkäyksiltä, ovat he muodostaneet katupartioita jotka ylläpitävät kanta-astujien turvallisuutta.

Hallituksemme pölhöpopulistisin puppelipoikaministeri Alexander Stubbido on sitä mieltä, että Soldiers of Odinin kaltaisten liikkeiden kansalaisaktivismi tulisi julistaa laittomaksi ja suomalaisten turvallisuuden takaamisesta tulee siten tehdä rangaistavaa toimintaa. Äspeeärräläisten suomalaisvastainen sosiaalifasismi saa todellisuudesta vieraantuneelta paskahousultamme täyden tuen.

Puppelipoikaministeri haluaa kieltää suomalaisten turvallisuuden!

mulkkutwittaaHallituksemme puppelipoikaministeri Alexander Stubbido haluaa kieltää suomalaisten hölmöläläisten pottunokkien turvallisuuden. Mitä helvettiä tämä ääliö oikein särkkii tätä asiaa? Mistä lähtien maan sisäistä turvallisuuspolitiikkaa koskevat kysymykset ovat olleet valtiovarainministeriön alaisia asioita? Eikö paskamedioitamme yhtään hävetä kirjoittaa tällaisia uutisia, sen sijaan että analysoisivat sitä, että miksi tämä hammaskeijun irvikuva työntää naurettavaa pärstävärkkiään joka helvetin palstalle ja antaa inkompetenssiin ja täydelliseen pölhöpopulismiin pohjautuvia lausuntoja asioista jotka eivät hänelle kuulu?

Lähde: kekkoslovakialainen aikakapseli.

PS. Toimituksemme etsii edelleen bittiavaruudesta hävitettyä Nykypäivä -lehden 03/2004 hardcopy -versiota, jossa Stubb puhuu avoimesti seksuaalisesta mieltymyksestään omaa sukupuoltaan kohtaan.

Paavo Perseenmäki ensimmäistä kertaa asialinjalla!

idiootitkolmetakojaa01Suvaitsevaisuusfasististen vasemmistonatsien über-agitaattori ja pääpaskahousu Paavo Perseenmäki on tehnyt urahistoriansa ensimmäisen asiapohjaisen lausunnon. Paavo nimittäin vaatii, että hallitus antaa Arkadianmäen pöpilälle selontekoa Sekoomuksen kaappihomostelevasta valtiovarainministeri Alexander Stubbidosta. Tehtäväänsä dildoakin epäpätevämpi krooninen valehtelija Alex nimittäin jäi taas kerran housut kintuissa kiinni kusetuksesta. Pölhöpopulismistaan ja häikäilemättä omaan pussiinsa pelaamisesta tunettu kokoomusnulikka antoi torstain kyselytunnin aikana eduskunnalle vääriä tietoja hallintarekisterilausunnoista. Paavo tykittää tästä polleanna, että “on erittäin vakavaa, että ministeri antaa eduskunnalle täysin virheellistä tietoa, poliittisista syistä”.

Lähde: iltapravda.

Ahtisaari matu-kriisistä Paskalehdessä: Maksatte nyt laskua jonka itse aiheutin!

Martti_Ahtisaari_at_the_World_Suomen kaikkien liskoihmisten über-nahjus: huuhaa-nobelilla syntymättömästä rauhasta palkittu selkärangaton paskanpuhuja ja kosovo-albaanien huora juoksupoika Mara Ahtisaari tilittää Paskalehden mukaan, että hän olisi voinut ennaltaehkäistä koko matu-kriisin. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska isot pahat supervallat eivät kuunnelleet hänen verbaalia ripuliaan, Mara nillittää!

Koska ketään ei kiinostanut Maran itsevanhurskas älämölö, on Paskalehden mukaan siksi nyt yli 11.000.000 elintasopakolaista, raiskaajaa ja rikollista raukkaa pakolaisina rikastuttamassa eurooppalaista (rikos-) kulttuuria ja ainakin 220.000 on saanut surmansa. Tästä kaikesta Ahtisaari ja Paskalehti SYYTTÄVÄT SINUA! Mara meinaa, että “En näe muuta vaihtoehtoa, kuin pitää näistä raukoista ihmisistä hyvää huolta. Maksamme nyt laskua, jonka itse aiheutimme.” Minkäänlaista konkretiaa tälle tuulesta temmatulle pölhöpopulismille ei tietenkään tarjota!

Mara! Me emme aiheuttaneet tätä kriisiä, vaan sinä ja kaltaisesi todellisuudesta vieraantuneet selkärangattomat paskahousut tämän saitte aikaan. Häpeä!

Harjoitamme tässä lopussa sananvapauttamme siteeramalla PEN -palkinnolla sananvapaudesta palkittua kulttuuriamme rikastuttavaa kekkoslovakialaisen aikakapselin ja kepuleiden molottavaa kiintiösomppua; Abdurhahaahusuhuuta:

“Syö paskaa ja kuole!”

Ei meillä muuta…

Lähde: paskalehti.

Juha Sipilä: raittiusnatsi, lahkolaislesta, takinkääntäjä… kepuli

raitiusnatsiiskeetaas02Kepulien raittiusnatsilestalla; Juha Sipilällä, on yhtä paljon selkärankaa kuin karismaakin. Hänen pateettinen pyrkimyksensä huijata KD:n itsevanhurskastelevien raittiushihhulien ääniä Kepuleille jäikin kanan lennoksi. Kansan syvät rivit ärähtivät ja keppanakusi alkoi valua pitkin omia sääriä. “Älämölöksi” älämölään luonnehtiva kepulien valtakunnan Führer Sipilälle tuli hirveä kiirus syödä sanansa ja perua puheensa.

Aidosti lujan ja linjalleen rehellisen johtajan tunnistaa siitä, että hän pysyy lujana linjalleen, eikä ala heti pyörittämään ja perumaan sanojaan, kun suuri yleisö vähän ärähtää… Sipilällä on vähemmän karismaa kuin pohojalaasen osuuspankin haarakonttorin johtajalla, vähemmän moraalia kuin ruotsalaisen homodiskon seremoniamestarilla ja kieroudessaan hänen vertaistaan saa hakea kautta koko Savon, sulkien pois Siilinjärven.

Erkkonatisen lippulaivalle antamassaan lausunnossa lesta-ääliö vakuutti, että “keskiolut pysyy kaupoissa, olkaa huoleti. Keskusta ei tule viemään sitä pois”… Herää vain kysymys, että onko kukaan oikeasti niin kaheli, että luottaisi lahkolaisen valehtelijan sanaan? Erityisestä tällaisessa tapauksessa, kun ao. raamattulukutaidoton tapakristitty on edellisenä päivänä väittänyt täysin päinvastaista?

Lähde: Pravda.