Islam

Kaliffi Erdogan korvaa evoluutio-teorian islamilaisella kreationismilla

turkkilainenevolutioPoliittisesti impotentin pölhöpopulistisen pölvästimme Alexander Stubbidon tukema Turkin islamo-konservatiivi itsevaltias Racep Tayyip Erdogan on suuressa viisaudessaan laatinut maansa koulujen opetussisältöä uusiksi. Islamistina tunnettu kaliffi Erdogan on nimittäin vakuuttunut siitä, että darwinistinen evoluutioteoria on humpuukia ja se pitää poistaa oppikirjoista. Tämä korvataan osittain Talmudista apinoidulla lukutaidottoman beduiinisotaherran ja itsesä profeetaksi julistaneen lapsirakastajan varhaiskeskiaikaisella logiikalla. Erdoganistanin opetusministeriön mukaan kyseessä on vain ehdotus, joka on kuitenkin tarkoitus puskea läpi jo niinkin aikaisin kun helmikuussa 2017. Turkkilaisille sekularisteille, tai mitä niitä nyt onkaan, tämä on tietenkin aikamoista takapakkia. Pöljäilyllään kaliffi Erdogan kampeaa maansa opetuspolitiikan evoluutiota takaisin varhaiskeskiajan hiekka-aavikoille.

Vielä toistaiseksi vaapalla jalalla lusmuileva, mutta varmaan jo huomenna jossakin Erdoganin hämäristä tyrmistä mittavia sähkölatauksia genitaalialuelleen saava toimittaja Mustafa Akyol kauhistelee kaliffinsa päätöstä manipuloida maansa opetussisältöä islamoidioottisella kreationismilla. Akyolin mukaan evoluutiosensuurilla islamofasistit pyrkivät ”puhdistamaan” turkkilaisen opetusjärjestelmän shariadiktaattien mukaiseksi.

Evoluutioteoria on jo pitkään saanut monet turkkilaiset vetämään vesipiipustaan väärään kurkkuun. Vuonna 2009 heikäläinen julkaisu nimeltä Bilim ve Teknik (Tiede ja Tekniikka) julkaisi Darwinin evoluutioälämölön 150 -vuotisjuhlan kunniaksi tätä ylistävän mittavan etusivun artikkelin. Suomalaisittainkin tutun lehdistönvapauskäytännön mukaisesti Bilim ve Teknikin toimitukseen kolahti äärettömän vihainen kirje jostakin turkkilaisesta huuhaaministeriöstä ja lopputuloksena julkaisun päätoimittelijatar sai monoa ahteriin ja päätyi kortistoon.

Turkki on ainoa islamistinen maa, jonka perustuslakiin on kirjattu, että ”pyhiä uskonnollisia tuntemuksia ei tule sekoittaa valtion toimiin tai politiikkaan”. Erdogan, joka usein vaalikampanjatilaisuuksissaan esiintyy koraani kädessä, rikkoo siis täten taas kerran maansa perustuslakia! Mutta ei se mitään, poliittinen paskahousumme Stubbido on tietänyt jo pitkään, että Euroopalla ei ole tulevaisuutta ilman Turkin EU -jäsenyyttä ja Angela Merkelkin haluaa kansoittaa mantereemme viisumivapailla anatolialaisilla aasiin sekaantujilla yms. kebabiin onanoivilla karvakourilla ja puskaraiskareilla. Erdogan siis tehkööt mitä haluaa, koska tekee kuitenkin.

Lähde: krone.at.

Advertisements

Pölhömediamme taas housut kintuissa kiinni islamosensuurista: Floridan pyssymiehellä islamilainen motiivi?

soosooetusormi

Viitekuvassa muslimeja heiluttelemassa etusormiaan muslimeille tyypilliseen tapaan. Kuvassa keskellä Fort Laudardalen oletetusti koraania kirjaimellisesti toteuttava massamurhaaja Esteban Sandiego.

Oliko Floridan Fort Laudardalessa viisi ihmistä islamilaiseen tyyliin murhanneella puertoricolaisella Esteban Sandiegolla islamilainen motiivi? Pölhömediat tietävät “uutisoida”, että Sandiego oli mielepuolinen psykopaatti vaikka murhamiehestä kiertää varteenotettavilla uutissivuilla kuvia, joissa hän poseeraa palestiinalaisrätti kaulassaan tehden ISIS -muslimeille tyypillistää islamvalveutunutta etusormitervehdystä… Lisäksi Sandiegon kerrotaan vierailleen kotikaupungissaan Anchoragessa sijaitsevassa FBI:n toimistossa jossa ilmoitti agenteille olevansa kirjaimellista koraanintulkintaa edustavan muslimijärjestö ISIS:in jäsen. Alaskan Jerry Cottonit eivät ottaneet USA:n armeijan Irak -veteraania tosissaan, vaan toimittivat hänet pöpilään josta hänet kuitenkin päästettiin vapaalle jalalle toiteuttamaan koraanin kirjattuja vääräuskoisia käsitteleviä ohjeistuksia (esim. 2:1913:56, 8:129:59:29, 47:4 jne. jne. jne.).

Maamme johtavimmat pölhömediat, Suomen TarinatoimistoMaikkarikekkoslovakialainen aikakapseli ja Pravda etukenossa, ovat luonnollisestikin suuressa journalistisessa kaikkivoipaisuudessaan sensuroineet Sandiegon oletetut islam -kytkökset, olkoonkin että maailmalla johtavat mahtimediat (Daily mail, CBS jne.) ovat nostaneet asian selekästi tapetille. Mitä ilmeisimmin näiden pölhömedioitten selkärangattomat UP:t ovat taas kerran asettaneet itsesensuurin ja sen surullisen kuuluisan “ministeriön vihaisen kirjeen” pelon hyvien lehtimiestapojen ja totuudessa pitäytyvän uutisoinnin edelle.

Lähteet: Daily Mail, heavy.com & unzensuriert.at.

Valvontakamera todistaa: Berliinin islamilainen massamurhaaja meni moskeijaan pyllistelemään terrori-iskunsa päätteeksi

anusjaangelaVaikka kosketuksensa todellisuuteen menettäneet valhe-/valtamediat ja pölhöpopulistiset takinkääntäjäpoliitikot tekevät parhaansa häilyttääkseen Berliinin terrori-iskun yhteyden islamiin ja koraanin oppeihin (esim. 2:1913:56, 8:129:59:29, 47:4 jne. jne. jne.) on todellisuus usein valhetta/tarua ihmeellisempää.

Itävaltalainen laatumedia Krone kertoo, että Berliinin iskusta epäilty ja sittemmin Italiassa poliisin toimesta neutralisoitu tunisialainen muslimi Anis Amri oli taltioitu berliinissä valvontakameraan. Taltioinnissa näkyy selvästi, että Amri oli pian suorittamansa attentaattin jälkeen vieraillut salafistien pyörittämässä Fussilet 33 -moskeijassa ylistmässä allahiaan tämän inspiroimasta onnistuneesta tuhotyöstään ja tähteilemssä taivasta anuksellaan. Kyseinen oletetusti Saudi-rahotteinen moskeija on tunnettu erityisistä ISIS sympatioistaan.

Amrin tiedetään saapuneen Saksaan liittogangsteri Angela Merkelin järjestämän mielipuolisen matuinvaasion yhteydessä.

Kuinka monta islamin uhria tarvitaan, kuinka paljon pitää vuodattaa vääräuskoisten verta ja kuika monta allahu akbaria pitää vielä ulista, ennen kuin sosiaalifasistisen Angela Merkelin kiihoittama kulttuurimarxistinen EU -eliitti alkaa sulkea Fussilet33 moskeijan kaltaisia liikkeitä? Suomen Saudi -rahotteisia salafisteja ei luonnollisestikaan tarvitse kontrolloida, sillä lintukodosamme lymyilee yksinomaan islamisteja joilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Kaikki hyvin Titanicilla siis.

Lähde: krone.at.

Islamilainen uskontunnustus Berliinissä, useita kuolleita ja kymmeniä loukkaantuneita

moeglicher-anschlag-51929736Ruotsalaisvalmisteinen Scania-rekka on ajanut koraania mukailevaa islamia harjoittavan ISIS-järjestön ohjeistuksen mukaisesti joulutorin keskelle Berliinin Charlottenburgissa. Rekka ajoi jalankulkukäytävällä suoraan ihmismassan joukkoon. Paikallinen poliisi lähtee siitä, että kyseessä on islamilaisittain motivoitu uskontunnustus. Rekassa oli puolalaiset rekisterikilvet ja sen kuljettaja on päässyt pakenemaan.

Berliinin poliisi on saksalaisen Die Welt-lehden mukaan saanut varoituksia joulun alla toteutettavista islamilaisista uskontunnustuksista. Bild-lehti kertoo, että kuolleita on ainakin yhdeksän ja loukkaantuneita yli 50. Rekan kerrotaan ajaneen torilla ympäri joulukuusta ja rekasta on tiettävästi kuulunut myös räjähdys. Kaikki yhteydet Angela Merkelin harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan ovat virallisen tulkinnan mukaan populistista huuhaata.

Helsingin Sanomat aka Pravda “uutisoi” asiasta, että “kuorma-auto” on ajanut väkijoukkoon, eikä noteeraa tapahtunutta terrori-iskuksi, olkoonkin että Pravdan siteeraama Die Welt uutisoi kyseessä olleen terrori-isku. Kaikki saksalaiset uutiskanavat puhuvat islamistisesta terrori-iskusta, Pravda ei edes mainitse sanaa “islam”.

JES!!! Pravda, teitte sen taas!!!

Lähde: bild.de.

Italian kanta islamiin on selkeä: islam ei ole uskonto!

clownsatcolosseumKuluneena perjantaina Italiaa islamisoivat muslimi-invaasorit kokoontuivat pyllistelemään historiallisen Colosseumin varjoon. Alati kaikesta mielensä pahoittavat musulumaanipellet olivat tällä kertaa näreissään siitä, että Italian viranomaiset, toisin kuin suomalaista virkavaltaa edustavat selkärangattomat tiskirätit, olivat sulkeneet islamin radikaalia vihasanomaa levittäviä kellarimoskeijoita. Italialaista lainsäädäntöä vastaan mekastavat (ja väittämänsä mukaan) muhamettinsa valtuuttamaa vihaa mölisevät musulumaanit tähtäilivät mielenosoituksellisesti anuksillaan allahinsa kurkihirttä siksi, jotta italialaiset viranomaiset tunnustaisivat heidän sanavapaudellisen oikeutensa julistaa vihaa ja kuolemaa kaikille juutalaisille ja muille vääräuskoisiksi koiriksi määrittelemilleen kansalaisille.

Monien akateemisestikin varteenotettavien tulkintojen mukaan uskonnon sijaan varhaiskeskiakaista totalitarismia edustava islam ei ole kirjattu Italiassa uskonnoksi. Tähän vedoten Italian musulumaanien ulvonta vaatia uskonnolisen ryhmän oikeuksia Italiassa on vähintäänkin yhtä absurdia, kuin juutalaiset tai kristityt vaatisivat tasavertaisia ihmisoikeuksia missä tahansa islamilaisessa maassa… Saudi-Arabiasta puhumattakaan… Tilanne ja erityisesti musulumaanien itkupotkuraivarit ovat siis tyystiin katteettomia, sillä koska paikallisen lainsäädännön mukaan islam ei ole uskonto (jota esim. juutalaisuus tai kristinusko ovat muslimimaissa ja niiden harjoittamisen kieltäminen on siksi ihmisoikeusloukkaus) ei vikinä uskonnon varjon alle perustettujen “rukoushuoneiden” (=fasistisen radikalisointikatiskojen) sulkemisesta uskonnonvapauteen vedoten ole moraalisesti saati juridisesti perusteltua.

Jos muut EU maat soveltaisivat italialaista islam -mallia, niin säästyttäisiin monilta turhanpäiväisiltä väittelyiltä, vihapuheurputuksilta ja paljon palstatilaa ja ennen kaikkea viranomaisten kallisarvoista aikaa säästyisi uskomattomat määrät.

Lähde: Reuters.

Risikon islam-dilema… ei hätää lintukodossa asiat yhtä hyvin kuin Titanicilla!

paulajapahkasikaSisäministerin pestin puliveivaamista jatkamaan häröilty isänmaanpettureiden, dildoakin kelvottomimpien pölhöpopulistien ja murhamiesten puolueen Paula Risikko jatkaa katastrofiin päättyneen Orpo-Petterin kauden linjalla heittämällä tyhjiä lupauksia.
Risikko oksentaa lapinkansan artikkelissa että teemme KAIKKEMME ettei Suomessa pääse tapahtumaan Nizzan kaltaista allahuakbaria™.

Kaikki rationaalisella järjenjuoksulla ja syy-yhteyksien ymmärryksellä varustetut kanssaihmisethän tajuavat, että jos oikeasti tehdään kaikkemme, maahan ei päästetä lisää partavauvoja tai klitorisamputoituja sosiaalikatastrofeja. Jo täällä olevatkin tulisi sosiaalitanttoja ja hyviä ihmisiä työllistävän kotouttamisen™ sijasta kotiuttaa banaanilaivoilla takaisin luonnolliseen habitaattiinsa. Samalla kaikki ksenofobiaa, suvaitsemattomuutta, sukupuolien ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa halventavat ja antisemitismiä julistavat keskiaikaseen beduiinilogiikkaan pohjautuvat uskonnoksi naamioidut ja terrorismia kiistatta edistävt poliittiset maailmankatsomukset kriminalisoidaan.

Eli tekeekö Risikko kaikkensa vai onko hän vain Orvon tavoin selkärangaton ja tarpeettoman tyhjänpäiväinen poskisolisti?

Lähde: Lapinkansa.

Miksi Mohamed Lahouaiej Bouhlel ei ole yhtä mediaseksikäs kuin A.B.Breivik?

massamurhaajatMuutama vuosi sitten Norja ja muu eurooppa järkyttyi erakoituneen hullun ja rikollisen massamurhasta Utoyan saarella. Suomalainen media löysi nopeasti kytkökset äärioikeistolaisiksi brändäämiinsä islam -kriittisiin tahoihin. Tähän viitaten yksittäisen psykopaatin suorittama järkyttävä joukkomurha luokiteltiin nopeasti äärioikeistolaiseksi terrorismiksi johon Jussi Halla-Aho oli mitä suurimmalta osaltaan syyllinen.

Nyt kun Ranskassa muslimiterroristi allahuakbaria kiljuen suoritti terroriteon uskontonsa innoittamana, tehtiin hänestä välittömästi erakoitunut, syrjäytynyt ja pikkurikollisuuteen taipuvainen mielenterveyspotilas. Islam kytkökset piilotettiin, allahuakbar -huudoista ei uutisoitu ja monesta mediasta saa lukea taas kannanottoja siitä että tällä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Muutama eurooppalainen imaamikin on julkilausunut taas että viattomien kuolemat ovat tuomittavia (viatonhan voi olla vain oikeamielinen muslimi). Nämä taqqyah -ryökäleet siteeraavat tällaista soopaa suoltaessaan koraanin jaetta 5:32 joka kuuluu:

…kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen…

Tällainen potaska on mitä parhainta islamofiilista balsamia vakuuttamaan hyödylliset idiootit ja hyvät ihmiset™ siitä, että islam on rauhan uskonto™. Tässä yhteydessä taqqyah -ryökäleet kuitenkin välttävät systemaattisesti lukemasta koraanin seuraavaa jaetta 5:33 joka puolestaan kuuluu:

Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus

Pelolle ei saa antaa valtaa, vaan maahamme tunkeutuville partavauvamuslimeille annettakoot lisää rahaa ja myötätuntoa, refugees welcome ja näillä eväin kohti uutta terrori iskua… Sanomattakin selvää on, että Nizzan massamurhaajamuslimi Mohamed Lahouaiej Bouhlelin taustaa ei tulla valtamedioissamme kaivelemaan samalla pseudo-analyyttisellä tehokkuudella kuin A.B. Breivikin kuvitteellisia yhteyksiä lume-äärioikeistoon.

Hyvää yötä eurooppa!