EU

Erdoganin trollit lobbaavat turkkia EU:n viralliseksi kieleksi

goatfuckerBosphoruksen kaliffin ja Angela Merkelin marionettimestarina toimivan Recep Tayyip Erdoğanin kyproslaiset trollit lobbaavat turkkia EU:n viralliseksi kieleksi. Jos simpautus menee läpi, niin turkin kielestä tulisi EU:n 25. virallinen kieli… Mutta kuinkas näin? Kypros on jo pitkään jakautunut turkinkieliseen Pohjois-Kyprokseen ja kreikankieliseen Etelä-Kyprokseen. Saarivaltioissa ollaan pitkään elätelty visiota maiden yhdistämisestä. Etelä-Kyproksella vaikuttavat Erdoganin turkkilaiset trollit ovat nyt onnistuneet myötävaikuttamaan, että Kypros EU jäsenmaana on jättänyt Brysselin riemuidiooteille anomuksen siitä, että turkki tunnustettaisiin viralliseksi EU -kieleksi.

Sanomattakin selvää on, että pölhömedioitten islamokollaboratiiviset toimittelijat eivät tule tästä sen merkillisemmin “uutisoimaan” ja kulissien takana Turkista leivotaan väkipakolla EU:n jäsenmaata kaikessa hiljausuudessa.

Lähde: Saksan kulttuurimaxistinen älämölömedia.

EU-idiootit vaativat terroristijärjestön poistamista terroristilistalta

isishamasNiin vihervasemmistolaisilla mädättäjillä kuin natseillakin on tapana kiljua suureen ääneen, että EU on juutalaisen eliitin salaliitto. Vastaavaa paranoiaa elätteli myös eräs viiksekäs itävaltalaista taustaa oleva korpraali, kuten tuo itäisen naapurimme edesmennyt viiksiniekkakin, joka toimii edelleenkin inspiraation lähteenä monille YLE:n suojatyöpaikkasopuleille kuin vasemmistonuorillekin. Suunnatonta ristiriitaa kuitenkin osoittaa EU-tuomioistuimen sanoma kansalle siitä, että Hamas pitää poistaa terroristijärjestöjen listalta. Tuomioistuin perustelee aivopieruaan sillä, että terroristilistalle joutuminen on johtunut mediasta ja internetistä. Melko mielenkiintoista että juuri media ja internet on ne lähteet millä EU tuomioistuimen ylipalkkaisissa suojatyöpaikoissa loisivat virkamiehet, vasemmistolaiset sodomiapopulistit ja erityisesti demarit ja heidän antisemiittiset kaappinatsinsa ovat varsin turvallisesti voineet siunata Hamasin rauhankynttilöiden sekä rauhantunneleiden rakennustyöt. Sanomattakin selvää on, että toimintaa on ylläpidetty sinunkin verorahoistasi kaavituilla EU:n tukiaisilla.

Edellisen kriisin aikana uutisoimme mm. siitä, että EU myöntää hamasille karkkirahaa 5000 uuden grad raketin ostamiseen. Näyttää siis vankasti siltä, että EU pitää yhteneväistä linjaa itseään “palestiinalaisiksi” kutsuvien jordanialaisten rikollisten kanssa Israelin ja sen kansan totaalisesta tuhoamisesta! Olemme siis osa suurta terroristijärjestöä nimeltä EU, eli Hamasin hyväntekijöitä. Huomiota pitää vielä kiinnittää siihen, että “Palestiinan” tunnustamisen perusteena pidetään “rauhanprosessin edistämistä”. Muistellaanpa kuitenkin, että mitä tapahtui viimeksi kun Gazan “palestiinalaisille” annettiin liekaa? Alkoi vimmattu terrorismi aalto, aseiden haaliminen alueelle sekä tuhottiin juutalaisten alueelle jättämät hedelmä ja vihannesviljelmät ettei vahingossakaan EU tai muut maat voisi väittää, että alue tulisi toimeen ilman miljardien kehitysapua… Mutta toisaalta, nuo viljelmät olivat juutalaisa kosher-viljelmiä ja siten muhamettilaisille palestiinalaisroistoille haram!

Lähde: kekkoslovakialainen aikakapseli.

Stubb kusettaa suomalaisia veronmaksajia: kolmas Kreikan “apupaketti” valmisteilla

stubbekusettaataaasEuro-alueen johtavimmat virkamiehet ovat tavanneet kuluneella viikolla keskustellakseen kolmanen “apupaketin” toimittamisesta kreikkalaisille. Tällä kertaa on tarkoituksena saada kasaan vaatimattomat 10 miljardia euroa, jolla välimeren hidalgot voivat kuitata kasinolaskuaan ja erityisesti maksaa korkoja saksalaisten ja ranskalaisten kanssa tekemistä asekaupoistaan. Sanomattakin selvää on, että tälläkään kertaa minkäänlaisia lainasumman vakuuksia tai ehtoja ei katsota tarpeellisksi.

Kotimaisen lehdistön mediasuojatyöpaikkasopulit pelkäävät koulukiusaajana poliittisen uransa aloittaneen paskahousuisen idioottipääministerimme vimmaa niin, että eivät tietenkään uskalla uutisoida asiasta tuon taivaallista. Jos asia kuitenkin osoittaa viitteitä siitä, että se saattaisi sittenkin vuotaa julkiseen tietoisuuteen ja herättää yleistä keskustelua, tulisi em. riemuidiootti mitä ilemeisemmin menettelemään samalla tapaa kun hän menetteli lapsilisien massiivisen leikkauksen suhteen: hirveä homorummutus päälle juuri sille päivälle kun asiaa käsitellään eduskunnassa, niin kukaan ei kiinnitä huomiota siihen kun päätöksiä tehdään ja suomalaista veronmaksajaa panaan paljaalla ja kreikkalaisittain 6-0 suoraan ahteriin.

Lähde: der spiegel.

Katainen ei kelpaa edes kaatopaikalle

jyrkiluuseriKun entinen pääministerimme Jyrki Katainen ryhtyi rintamakarkuriksi ja jätti uppoavan laivan, julistivat suomalaiset sopulimediat hinkuyskäisessä cresendossa, että oikeasti “Jyrki haluaa omistautua kansainvälisille haasteille ja hänelle on super-komissaarin virka valmiiksi pedattuna Brysselissä”. Tuolloin pidettiin julkisessa sanassamme itsestään selvyytenä, että puliveivattu pätkäkomissaarin virka olisi Jyrkin tie tähtiin.

Kunnianarvoisa Dr. James Gonzo ilmoitti kuitenkin, että Jyrki ei ymmärrettävistä syistä johtuen nauti ranskalaisten saati saksalaisten luottamusta. Tästä johtuen Jyrkin on turha kuvitella, että hänet nimitettäisiin virkaan ihan oikeasti… Ja kuinkas kävi? No kävi niin, että Jyrki on niin totaalisesti menettäynyt luottamuksensa, että hän ei kelpaa enää edes poliitikkojen kaatopaikalle.

Suomalainen sopulilehdistö on pitänyt todella matalaa profiilia ja jättänyt uutisoimatta, että jo ajat sitten (mukamas) Jyriklle tarkoitettuun virkaan on nimetty ranskalainen Pierre Moscovici ja Jyrkillä ei ole enää muuta tehtävää, kuin putsata pöytänsä ja pyörittää peukaloitaan.

Jäämme suurella mielenkiinnolla odottamaan, että: a) kuinka pitkään sopulimediamme pystyvät hussuttamaan tämän maton alle, b) minkälaisia selityksiä he nikkaroivat perustellakseen, että miksi Jyrkin kommissaarin pesti päättyi kuin kanan lento?

Ei paska punnitsemalla parane.

Lähde: euroactiv.com.

EU lahjoittaa Hamas-taistelijoille/terroristeille 5000 uutta rakettia

euandpaliidiotsEU ilmoittaa, että se antaa “palestiinalaisiksi” itseään kutsuville jordanialaisterroristeille 5.000.000,- euroa rahaa nk. “humanitäärisenä apuna”. Tällä rahalla saa ostettua Iranin vapailta markkinoilta n. 5.000 kpl. Grad -raketteja. Kuten EU:n tähän asti lahjoittamasta yli 700.000.000,- eurosta, eti tästäkään rahasummasta vaadita takuita, että ne päätyisivät Hamaksen hirmuvallan alla kärsiville gazalaisille. Tähänastisilla “humanitäärisiällä” avuilla on rakennettu aseiden ja terroristijoukkojen siirtoon tarkoitettuja tunneleita, rahoitettu sotatoimia joiden pyrkimykenä on pyyhkäistä Israel maailmankartalta ja ajaa juutalaiset välimereen sekä ostettu tietenkin tuhansia raketteja, joita ollaan Gazan puolelta ammuttu israelilaisiin siviilikohteisiin. Konkreettista näyttöä ei ole siitä, ettäkä hamaksen ihmiskilpinään käyttävät Gazan siviilit olisivat mitenkään EU:n avustuksesta hyötyneet.

Lähde: kekkoslovakialainen aikakapseli

Parin päivän pätkäkomissaari pissii punttiinsa

jyrki katainen, fascism, eurostoliitto, 3E, Exit-EU-Euro-puolueEU:n talousasioiden pätkäkomissaariksi puliveivattu rintamakarkuri, valehtelija ja Siilinjärven ihmelapsi Jyrki Käteinen ei ole ennättänyt häröillä uudessa viran sukuisessa asemassaan kuin muutaman päivän ja jokos alkavat ISOT EU-maat vetämään herneitä nenään Jyrkin inkompetenssista. Italialainen lehdistö on jo nimennyt Jyrki-pojan “Harry Potteriksi” ja “nuorten partiopoikien johtajaksi”. Nämä ilmaisut ovat sangen diplomaattisia ja osuvia nimityksiä kuvailemaan Brysseliin poistettua poliittista ongelmajätettämme.

Jyrki on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun kenraalin päätöstä aletaan tekemään alokkaan natsoilla. Jyrkiltä puuttuu kokemus, osaaminen, diplomatian ja kansainvälisen politiikan tuntemus ja ennen kaikkea konkreettiset näkemykset siitä, kuinka isojen poikien kanssa tehdään päätöksiä.

Sanokaa Gonzon sanoneen; seuraavaksi Jyrkiin kyllästyvät saksalaiset, he kun edellyttävät järjestelmällisyyttä, kompetenssia, tehokkutta ja suoraviivaisuutta. Kaikki nuo ovat avuja joita Jyrkille ei ole siunattu.

Lähde: Uusi Suomi

Rintamakarkuri Katainen vihitään EU-komissaariksi

jyrkijajosePisuaarimedia IL “uutisoi”, että EU:n alfa-uros José Manuel Barroso on vihkinyt likimain 50 miljardilla eurolla Suomen velkataakkaa kasvattaneen rintamakarkuri Jyrki Kataisen EU:n talouskomissaariksi. IL kirjoitti tilanteesta seuraavaa:

– Päätin siirtää Jyrki Kataiselle kaikki Olli Rehnin vastuulla aiemmin olleet tehtävät, EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sanoi päätöksen julkistuksen yhteydessä.

Hei ihan oikeasti!!! Kuinka helvetin tyhmä on IL:n kesätoimittaja Ville Halonen vai pitääkö Halonen vain lukijoitaan pilkkanaan? Juttuhan on niin, että Barroso ei ole valinnut Jyrkiä virkaan, vai onko Halosen mielestä Barroso EU:n diktaattori joka tekee tällaisia päätöksiä ihan yksin? Halonen ei selvästikään ole perehtynyt siihen, kuinka EU:ssa päätöksiä tehdään… Barroso on mentellyt vain siten, kuten Jyrkin ja Olli Rehnin hännystelijät ovat hänelle asian ohjeistaneet, koska Rehnin saappaat jalkaansa vetävän pätkäkomissaarin tontin täyttämisestä päättävät tässä tapauksessa suomalaiset pölvästit.

Koska Jyrkille oli ihan pakko saada jokin komissaarin virka, päätettiin Olli Rehn (joka oli kepuleiden meppivaalien ääniharava) vinksauttaa komissaarin virasta rivimepiksi. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Rehn oli kenraali ja nyt se onkin vänrikki. Jyrkistä tehtiin pätkäkomissaari jonka pitää nyt alikessun natsoilla tehdä kenraalin päätöksiä. Hassua tässä on se, että alkukuukaudet Jyrkin komissaariudesta EU-hörhöt lomailevat ja sittenhän hänen pestinsä jo pian päättyykin… Ja ihan sama mitä päätöksiä Jyrki Brysselissä pyllyilee, suomalaiset mediat tulevat uutisoimaan niistä suurinä järjen voittoina, kun taas kansainvälisissä medioissa Jyrkin tuhnailut tulevat katoamaan kuin pieru saharaan eikä kukaan vaivaudu uhraamaan niille palstatilaa.

Summa summarum: tässä siis ei ole kyse minkäänlaisesta oikeasta komissaarin virkaan nimeämisestä, vaan pelkästä Kataiselle luonteenomaisesta puliveivauksesta… Valheella on lyhyet jalat, joten ei tämäkään farssi pitkälle pötki.

Lähde: IL.