Kaappikommari vai sittenkin ehta natsi? Ulkoasiain-Führer Soini tukee vasemmistonatsismia verorahoillasi

adolfsoini01Jeesuksella ratsastavat aasit eli tekopyhät farisealaiset hullut hihhulit uutisoivat, että ulkoministeri Timo Soinin johtama ulkoministeriö tukee vasemmisto-jugendin antisemiittistä Israelin vastaista kampanjaa sinun verorahoillasi!

Tällä viikolla avatun Soinin johtaman ulkoministeriön rahoittaman Vasemmistonuorten Muurinmurtajat-hankkeen sivut ovat räikeästi Israelin vastaiset. Yksi kampanjan toimintamuodoista on boikottikampanja BDS-liikkeen (Boycott, Divestment & Sanctiones) kanssa. BDS-liike toimii Oslon rauhanprosessin vastaisesti kannattaen neuvottelujen hylkäämistä Israelin kanssa.

– EU, YK ja USA ovat painottaneet, että palestiinalaishallinnon pitää sitoutua väkivallattomuuteen ja Israelin tunnustamiseen, jo tehtyjä sopimuksia tulee kunnioittaa ja kahden valtion ratkaisun tulee olla osapuolten neuvottelema.

Vasemmisto-Jugendin antisemiittisen toiminnan rahoittaminen on Soinin edeltäjän, notoorisen juutalaisvihaaja Punikki-Ekin aikaansaannoksia. Jatkaako katoliseksi kristityksi itsensä brändännyt ulkoasiain-führer Soini vasemmistofasistisen edeltäjänsä linjalla vai seuraako hän vain maailmankatsonnalisen instituutionsa perinteitä jääkööt jokaisen itsensä ratkaistavaksi.

Lähde: kd-lehti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s