Somalit joukkoraiskauksien uhreina! Hyysärit sittenkin syypäitä somalialaiseen raiskausepidemiaan!

nuoretkoneinsinooritKuten kaikki tietävät, ovat totaalityöllistymistä vilpittömästi tavoittelevat somalimme kaikki innokkaita ja lahjakkaita kavereita ja heidän suorittamansa joukkoraiskaukset vain toistuvia yksittäistapauksia™, joilla ei ole mitään tekemistä somalien saati islamin kanssa. Näistähän ensimmäinen edustaa lahjakkaista ja innokkaista kavereista koostuvaa kansanryhmää ja jälkimmäinen on tunnetusti rauhan uskonto™.

Siitä huolimatta, että somalimme ovat luonnollisestikin kaikki nuhteettomia koneinsinöörejä ja demarien mukaan heidän joukkoraiskaajiaan tulee kannustaa ja tukea, on Pravda jo vuosia sitten sivistänyt lukijoitaan sillä, että Somppulassa joukkoraiskaukset ja kaikenlainen seksuaalinen häirintä on enemmän käytäntö kuin poikkeus. Näin toteaa siis Pravda, ei Newsbygonzo -tiimi.

Korostamme, että oikeasti kaikki somput ovat ihania ja luttuisia, eivätkä lainkaan sellaisia talttahampaisia tapalaiskoja ja joukkoraiskaavia nokikeppejä saati klitorisamputoituja jätesäkeiksi naamioituvia sosiaalikatastrofeja joiksi ilkeät kielet ja kierot mielet heitä mustamaalaavat. Ongelma on vain siinä, että kukkahattunatsimme yms. hyysäysfasistiset sossutantat ovat pöksyjään kostuttavassa sompunhyysäyskiimassaan päästäneet maahamme niitä Pravdan kuvaamia ilkeitä ja pahoja sommpuja, joilta hyvät ja ihanan luttuiset koneinsinöörisomppumme maastamme etsivät suojaa ja turvaa.

Pahojen sommpujen keskuudessa joukkoraiskaus lienee mitä ilmeisimmin geneettisesti periytyvää, sillä jos kaikki somput olisivat lähtökohtaisesti hyviä, olisi sosiaalidarwinistisesti katsottuna mahdoton yhtälö, että Suomessa syntyneet ja koulua käyvät koneinsinöörinalut syylistyvät joukkoraiskauksiin. Eikös joo?

Oli miten oli, somppua ei saa syyttää joukkoraiskausepidemian toistuvista yksittäistapauksista™, sillä sellainen olisi tietenkin rasismia. Syypäitä somalialaisnosteiseen joukkoraiskausepidemiaan ovat yksistään sompunhyysäyskiimaiset kukkahattnatsimme, etnopopulistihurrimme ja vihervasemmistolaisia mädättäjiä edustavat sosiaalifasistit.

Lähde: Pravda.

2 comments

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s