Hyödyllinen idiootti 2015: Tammikuun tollo!

idiootti201501Ja jo kolmatta kertaa valitsemme vuoden hyödyllisen idiootin! Loppuäänestys pidetään joukuussa, mutta sitä ennen valitaan jokaisen kuukauden hyödyllisin/hyödyttömin idootti, josta tulee automaattisesti Hödyllinen Idiootti 2015 finalisti.

Kuukausieriin valitaan pellejä ja idootteja, joista olemme kuluneen kuukauden aikana kirjoittaneet ja joidenka vertaansa vailla olevista toilailuista ja surkuhupaisasta pyllyilystä olemme uutisoineet.

Tämä vuoden äänestys potkaistaan käyntiin sellaisella maamme absoluuttisen idioottieliitin kvintetillä, jotta jo nyt voimme todeta kilavsta tulevan äärimmäisen rankka!

Tammikuun finalistit ovat:

Jyrki “mehän tienataan tällä” Katainen

Katainen jakaa Erkki Liikasen älämölön Kreikan tilanteesta ja väittää jääräpäisesti, että Kreikalle pitää antaa lisää aikaa… Ja tämä siis samaan aikaan kun Kreikka haistattaa ensiksi pitkät paskat sovituille talousuudistuksille ja heti perään katkaisee yhteistynsö EU:n asettamien valvojien kanssa, joidenka tehtävänä on pitää huoli siitä, että Kreikka pitää kiinni sovituista talousuudistuksista.

Erkki “Kreikka selviää veloistaan” Liikanen

Liikanen valehtelee kansalle päin naamaa. Valehtelun motiivi on myös harvinaisen selvä: lähestyvät vaalit! Liikanen mitä ilmeisimmin rikkoi pitkän hiljaisuutensa siksi, koska hänen edustamalleen sodomiademokraattiselle puolueelle povataan tappiota ja vastapuolueet tulevat mitä ilmeisimmin muistuttamaan demareita niistä poliittisista pöljäilyistä ja Suomen kansan taloudellisesta selkäänpuukotuksista, jotka entinen EU-alueen isotissisin ja blondein valtiovarainministeri Jutta Urpilainen jätti poliittiseksi perinnökseen.

Juha “Raittiusnatsi” Sipilä

Juha Sipilällä ole persoonaa, ei karsimaa saati selkärankaa nostaa Suomea siitä suosta johon hänen pöljäilenvät puoluetoverinsa ja kokkare-idiootit ovat tämän maan menestyksekkäästi ryssineet… Hälyttävää on myös se, että näinkin lähellä vaaleja ei Sipilän leiristä ole kuulunut minkäänlaista konkretiaa, jolla suomalaista tulevaisuutta turvataan… Käytännössä Sipilä siis edustaa sitä samaa mitäänsanomattomuuden tyhjänpäiväisyyttä, mitä kepuleilta on totuttu odottamaan.

Alexander “kliffaa hei” Stubb

Jopa dildo olisi pätevämpi pääministeriksi…

Antti Rinne

Näin vaalien alla tulee Stubbidolle ja Rinteelle esittää seuraava kysymys: Onko teillä enemmän kusta sukassa kuin päässä?

Ei muuta kun äänestämään…

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s