Ilta Sanomat herjaa muhamettilaisia terroristeiksi

Cartoonist Gary Varvel: ISIS attacking Christians in IraqErkkonatisen bulevardimediaa eudustava pisuaarijulkaisu Ilta Pravda aka Ilta Sanomat loukkaa kaikkia muhamettilaisia nimittelemällä heitä terroristeiksi. Journalistiselle osaamiselleen luonteenomaisessa copy/paste -uutisoinnissaan julkaisu nimittelee tähän asti “ISIS -taistelijoiksi” nimittämiään hartaasti itsensä profeetakseen nimenneen lukutaidottoman lapsirakastajan oppeja seuraavia puhdasoppisia muslimeja “terroristeiksi”.

Henkiseltä tasoltaan väistämättä sodomiapopulistista vihervasemmistolaista mädättäjäsiipeä edustavat sopulitoimittajat kun eivät islamofilisessä lyhytkatseisuudessaan ymmärrä sitä muhamettelaista tosiasiaa, että musulmaaneille koraani on yhtä kuin 1:1 muutamaton jumalhahmonsa sana eikä siitä saa pilkkukaan muuttaa. Siinä missä esim. sivistynyttä länsimaailmaa eudstavat kristityt ovat muutamia huuhaasekopäitä lukuunottamatta opetelleet tulkitsemaan ja etsimään totuutta raamatun sisältämistä vertauskuvannollisista totuuksista ja viisauksista, ei muhametteilaisen tarvitse soveltaa intelektuellia päättelykyä pyhänä kirjanaan pitämänsä koraanin lueskeluun, riittää että hauki on kala ja vääräuskoisilta tulee katkaista kaula. Haukkumalla koraanin oppien mukaisia vääräuskoisten häpäisy-, orjuuttamis-, mestaus-  ja raiskausopetuksia toimeenpanevia ISIS-muslimeja “terroristeiksi” loukkaa Ilta Pravda täten kaikkia koraaniin uskovia ja sen oppeja edes selektiivisesti harjoittavia muslimeja.

Ilta Pravdan syyllistyy edelleen solvaamaan koraanin oppeja käytännössä toteuttavia muslimeja tyyliin “Terroristijärjestö Isiksen toiminnasta paljastui taas uusia karmeita yksityiskohtia”. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin Anus Hajjarin mukaan kyse ei kuitenkaan ole karmeuksista, vaan yksistään “päätöksistä ja teoista, jotka kummastuttavat”.

Muisutettakoot Ilta Pravdan mediasuojatyöpaikkasopuleita ja kaikkia muitakin vääräuskoisia mulkvistejä siitä, että lähimmäistään tulisi rakastaa kuten itseään ja uskonrauhan loukkaaminen on rikollista toimintaa. Hävetkää erkkonatsistiset rasistit!

Lähde: Ilta Pravda.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s