“Manselainen” sarjaympärileikkaaja silppuaa allahin tahdosta poikansa pippelin

ymparileikkaus

Tamperelainen Aamulehti kertoo suomalaiselle huuhaamedialle tyyppilliseen poliittisesti ylikorrektiin tyyliin, että “maahanmuuttajaisää vastaan on nostettu syyte törkeästä pahoinpitelystä, koska tämä ympärileikkasi poikansa kotonaan “. Jutun loppupäässä ilmenee, että samainen suomalaista rituaaliympärileikkauskulttuuria rikastuttanut kansainvälinen monitaito-osaaja oli ennenkin silvonnut poikien kikkeileitä, ja että “mies oli toiminut ympärileikkaajana ulkomailla, muttei ollut lääkäri. Toisen pojan penis tulehtui toimenpiteen seurauksena”. Esimerkillisen harhaanjohtavaa islamofiilistä pölhöjournalismia Aamulehden jutussa edustaa se, että jutussa ei mainita kertaakaan, että kyseessä oli islamin riittien mukainen rituaaligenitaalisilvonta. Täydellisen journalistisen inkompetenssin kruunaa edelleen se, että kyseessä oleva mies ei ollut pelkästään pojan isä, vaan imaami, eli “islamin oppinut” allahin sanansaattaja. Olettaisi (tyhjän-) toimittajan perehtyvän kirjoittamansa jutun syy-yhteyksiin ja asiataustoihin sen verran perusteellisesti jotta tietäisi, että islamilaisia rituaaligenitaalisilvontoja eivät suorita maallikot, vaan asialle vihkiytyneet islamin opinneet imaamit. Aamulehden journalistiseen perslentoon voit tutustua täältä.

2 comments

Leave a reply to Junes Lokka Cancel reply