Olli Rehn; Savon kieroin psykopaatti?

rehntsiigaaMahtaako kukaan muu EU-aikakauden suomalainen poliittinen pyllyilijä olla tehnyt yhtä paljon haittaa Suomelle kuin Oli Rehn, tuo Mikkelin palloilijoiden lahja eurooppalaiselle talouspolitiikalle? Suurin osa Ollin rikollisia piirteitä omaavasta ja savolaiselle luonteelle tyypillisestä kieroilusta on mennyt Suomen suurelta yleisöltä tyystiin ohi. Tämä siksi, koska munattoman päättäjäportaan peräpukamia imeskelevistä selkärangattomista toimittajista koostuva pisuaarimediakaartimme kun tunnetusti on kalkkeutunut kekkoslovakialaisiin ajatusmalleihin ja ovat siksi tyystiin kykenemättömiä arvostelemaan johtotason poliitikkojemme toilailuja… muutoin nähkääs kolahtaa päätoimittajalle se surullisen kuuluisa vihainen kirje jostakin mistälie ministeriöstä ja saattaapa jopa UP kutsua Urkin aikaista omertaa rikkoneen toimittajanplantun puhutteluun.

Suomen journalistisen historian ehkä merkittävimmän sanomalehden identiteetin ryövännyt verkkojulkaisu kertoo, että Euroopan komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson entinen avustaja Philippe Legrain on todennut, että Rehnin puliveivaama säästö- ja tukipakettipolitiikka on “taloudellista kolonialismia ja vierottaa EU-kansalaisia entisestään unionista”… Brittiläinen laatujulkaisu Daily Telegraph puolestaan lisää, että Rehn on häröilyt EU:n talouskomisaarina lukuisia karmivia virheitä, jotka edustavat taloudellista sadismia kammottavampaa rötöstelyä. Ollin törttöily on asettanut Euroopan kansat säälimättömän sosiaalisen ja taloudellisen kokeilun kohteiksi ja osa Euroopasta kärsii (kiitos tästä Ollille) 1930-lukua pahemmasta lamasta. Lehti toteaa myös, että vähintä mitä Rehn olisi voinut tehdä, on pyytää julkisesti anteeksi inkompetenssiaan, joskin oikea kunniaa tunteva herrasmies olisi jättänyt eronpyyntönsä jo ajat sitten.

Rehnin täydellisestä inkompetenssista on myös hyvä esimerkki YLE:n turhanpäiväiselle mediasuojatyöpaikkatoimittajalle antamansa haastattelu. Kuulin haastattelun autoillessani halki vehmaan ja kauniin suomalaisen maiseman. Tuolloin oli Olli yhdessä Jyrki -nilkki- Kataisen kanssa kuppaamassa suomalaisten veronmaksajien selkänahoista revittyä ensimmäistä Kreikan tukipakettia, sitä millä Jyrkin mukaan meidän piti tienata… Toimittaja kysyi, että “eikö meidän pitäisi saada tästä Kreikan tukipaketista jotain takuita”? Tähän Olli totesi, että “emmehän me ole tässä mitään hevoskauppaa tekemässä”… Tuolla letkautuksella Olli osoitti, että kuinka kaukana hän on liikemaailman käytännöistä ja miten vähän hän ymmärtää välimeren hidalgojen ajatusmaailmaa. Oli suorastaan pelottavaa tiedostaa, että EU:n talousasioista on vastuussa täydellistä inkkopmetenssia loistava riemuidiootti, joka ei tajua arkipäivän talousasioista tuon taivaallista ja joka ei ole pienemmässäkään määrin kiinnostunut suomalaisten kohtalosta ja intresseistä. Tällainen käytös täyttää kiistatta kaikki psykopatian piirteet.

Mutta ei niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Käytöksellään Olli on vienyt uskottavuuden suomalaisten poliitikkojen osaamisesta. Tästä johtuen siitä Jyrki-pojan povatusta suuresta EU-virasta ei ole kuulunut mitään viikkokausiin ja parhaimmassa tapauksessa Jyrki jääkin Siilinjärvelle soittelemaan ja voi upottaa hatutuksensa savolaiseen suohon. Kiitos Olli.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s