Joka viides monikulttuurinen avioliitto on lumeliitto

multikultiavioBritanistanilaisen Sky-newsin haastattelema ulkomaalaisasioista vastuussa oleva johtava asiantuntija Mark Rimmer kertoo, että monikulttuurisista avioliitoista joka viides on lumeliitto, jonka tarkoituksena on harhauttaa viranomaisia maahanmuuttoasioissa. Rimmer toteaa, että varmistettujen lumeliittojen määrä on kolminkertaistunut kuluneen kolmen vuoden aikana ja on mahdotonta todeta varmuudella, että kuinka monta lumeliittoa menee vuosittain seulan läpi. Kyse on siis vain jäävuoren huipusta.

Suomessahan tällainen ei ole mahdollista. Kaikista DNA-testaamattomista perheenyhdistämisohjelmista ja ankkurilapsimyyteistä huolimatta meillä on maailman parhaat kukkahattutädit ja super-hyysärit, joiden islamofiili maailmanparannushurmos pitää huolen siitä, että tällaisia tilastoja ei meillä synny. Kansalaiset voivat siis olla vakuuttuneita siitä, että maahanmuuttoseulamme toimii ja meille tulee vain maailman maltillisimmat muslimit ja kunnollisimmat somalit. Kaikkihan me tiedämme senkin, että Ismael Guledia ei voi olla olemassa koska hänestä ei puhuta julkisuudessa ja somppujen oma nettisivu tietää muslimeille luonteenomaisella lapsenkaltaisella logiikallaan valistaa, että joku Ruotsissa asustava somppu soitti Ismaelille ja Ismaelin äiti oli ihmetellyt älämölöä, koska tämähän oli koulumatkalla eikä Keniassa vääräuskoisia lahtaamassa… Tämä kaikki todistaa siis sen, että Suomessa asustaa ykisnomaan em. maltillisia muslimeja, eikä mitään jihadisteja tai homoille kaulakiikkua ja vääräuskoisille turmiota julistavia vaimonhakkaajia. Niin ja monikulttuuristen avioliittojen kyseenalaistaminen lumeliitoiksi on tietenkin rasismia!

Mutta leikki leikkinä. On äärettömän tärkeää, että perheenyhdistämisprojektien ja avioliiton kautta tapahtuvan maahanmuuton tarkkailua kiristetään tuntuvasti. Käytännössähän esim. somalialaisilla dokumenteillä ei ole minkäänlaista käytännön arvoa ja sellaisilla henkilöllisyyttään, perhesuhdettaan tai siviilisäätyään todistavaan tulee suhtautua äärimmäisellä skeptisyydellä. Ai miksi? Siksikö, koska jonkun lukijan mielestä allekirjoittanut on nassurasisti-islamofoobikko ja vainoharhainen typottaja? Ei kun vaikka siksi koska kyse on maasta jossa ei ole ao. dokumentteja myöntävää viranomaisjärjestelmää ja jossa valkoinen BBC:n toimittaja Simon Reeve voi ostaa itselleen “virallisen” somalialaisen diplomaattipassin Mogadishun torilta. Simon muuten kertoo dokumenttipätkässään, että passin ostaminen Mr. Big Beardin kaltaiselta torikauppiaalta on maassa normaali käytäntö kun on tarve saada henkilöllisyyspaperit. On ilahduttavaa tietää, että Suomeen ei ole saapunut yhtään somalia tällaisilla papereilla ja että virkamiehemme ovat niin tavattoman eteviä, että taitavat erottaa väärennöksen sellaisesta oikeasta mitä ei ole edes olemassa.

Advertisements

2 comments

  1. Minusta se vuosi tai kaksi sitten esitetty perheidenyhdistely-dokumentti oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Siinä kerrottiin, kuinka somaliperheet pitkin-poikin eurooppaa pelastelivat sukulaistyttöjään somaliasta ja ottivat luokseen asumaan. Täysi-ikäistyttyään ja uuden kansalaisuuden saatuaan nämä olivat kuitenkin haastaneet hyväntekijänsä oikeuteen. Syynä se,että oli ilmennyt etteivät he olleetkaan mitään sukua näille ihmisille, vaan heidät oli vain myyty orjiksi näihin perheisiin. Oikeus koulunkäyntiin oli esim. poistettu. Muilla lapsilla oli omat huoneet ja nämä olivat asuneet eteisessä. Varsin normaali käytäntö oli myös sitoa heidät yöksi pakenemisen ehkäisykeinona. No vanhemmiten nämä sitten olivat haastaneet omistajansa oikeuteen ja lähes poikkeuksetta voittaneet jutun. Oikeudessa nämä perheet määrättiin varsin tuntuviin korvauksiin, jotka sitten ao. henkilöt saivat nostaa paikallisesta valtionkonttorista, koska milläpä rahalla sosiaalituilla jo muutenkin elävät ihmiset mitään korvauksia maksaisivatkaan.
    Harmillisesti YLE ei esittänytkään dokumentista mitään tarkentavia jatko-osia puolesta tai vastaan. Se olisi kiinnostanutkin, koska se osui samoihin aikoihin, kun suomensomalit joutuivat syvän huolen ja tuskan valtaan omien sukulaistyttöjensä kohtalon vuoksi. Paljonkohan näitä “sukulaistyttöjä” sitten saapuikaan? Mikä on tämän hetkinen vuositahti?
    Osaisikohan suomensomali.com vastata?
    Ymmärtäisivätkö kysymyksen?
    Kysymyksiä, kysymyksiä…

  2. Mitä luultavimmin osa noista sukulaistytöistä ovat juurikin joutuneet jalkavaimoiksi, seksiorjiksi tms vastaavaan alisteiseen tilaan. Hämmästyttävää on myös se kuinka paljon meillä on yksinhuoltaja muslimeja (somaleja) ihmisryhmässä jossa ei yksinhuoltajuutta edes tunneta. Olisiko kyse polygamiasta ja sosiaaliturvan väärinkäytöstä?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s