Demari-Maria: vihervasemmisto on rikosoikeudellisesti koskematonta, poliittiset vastustajat eivät!

maria ja jussiKun nuorison tyystiin turhainnpäiväisen pisuaarikulttuurikanavan puhuvana päänä poliittisen uransa aloittanut entinen peruspalvelupölvästi avaa suunsa ilman ammattikäsikirjoittajan ennalta höyläämiä repliikkejä, on odotettavissa vain kontekstistaan irroitettua irrationaalista huuhaata. Demarien pölhlpopulistikaartin kärkihahmoihin lukeutuvan Maria Guzenina- Richardson:in tuhnauttelemat märät aivopierut eivät ole pelkästään osoitus demarien alati hälvenevästä kosketuksesta todellisuuteen, vaan ennen kaikkea surkuhupaisa osoitus lausujansa akataamiselta sivistykseltä paitsioon jääneestä päättelykyvystä ja teleprompterittomasta ilmaisutaidosta.

Historiallisen suomimedian identiteetin kaapannut pisuaarimedia US kertoo Marian olevan erityisen huolissaan siitä, että moraalisesta rappiosta kärsivien PerSujen Jussi Halla-Aho on nimitetty Euroopan Neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäseneksi. “Tämä on hyvin kiusallista Suomen kannalta ja pidän hyvin valitettavana, että perussuomalaiset halusivat nimetä tehtävään henkilön, jolla on lainvoimainen tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Suomi ei tarvitse tällaista huomiota kansainvälisillä areenoilla”, Guzenina-Richardson sanoo Uudelle Suomelle. Suomen kannalta olisi huomattavasti kiusallisempaa, jos nenänsyyhystä MTV -aikoinaan kärsineen Marian törttöilyt eräänä jos toisenakin iltana Lontoon Grosvenor Squarella vuotaisivat kaikkine ykistyiskohtineen julkisuuteen.

Marian kaltaisen syventävältä koulusivistykseltä paitsioon jäneen populistin demagogiaan pohjautuvalla logiikalla on siis mahdotonta ymmärtää, että tuomionsa kärsinyt on velkansa yhteiskunnalle sovittanut ja on siten ansainnut kansalaisluottamuksensa takaisin.

Esimerkiksi toisin kun Heidi Hautala ja Anna Kontula joiden rikoksia ei ole edes käsitelty vaan peitelty ja hussuteltu maton alle, on Jussi Halla-aho selkeästi kärsinyt tuomionsa ja häntä voidaan siksi pitää täysivaltaisena oikeustoimikelpoisena henkilönä ja on siten juridisesti luotettava toimimaan kansainvälisissä poliittisissa luottamustehtävissä. Lisäksi voidaan todeta että Halla-aho on korkeasti koulutettu ja älykäs ihminen, erityisesti jos verrataan Guzenina-Richardsoniin jonka meriittinä on kesken jäänyt lukio, alusvaatemallina poseeraaminen, MTV:n soittolistojen teleprompterista toitottaminen ja em. substanssihuuruinen örveltäminen Lontoon yöelämässä.

Mainittakoot vielä, että demarien rabulistirykmentti oli itse puuhaamassa Jussille tätä poliittista tuomiota, tuomiota jonka taustalla ei ole pienintäkään moraalista häpyä, vaan pelkästään halpamaista pyrkimystä saattaa arvostettu poliitikko ja yliopistoälykkö häpeään ja menettämään niin kasvonsa kuin kannatuksensakin. Onneksi tämä äänestäjien päättelykykyä halventava mädättäjien juoni oli niin läpinäkyvä, että äänestäjät eivät menneet halpaan ja Jussin kannatus kasvoi entisestään. Nyt kun kortit on lyöty pöytään jää demaridemagogeille käteen vain ressukkamainen bulevardimedialle vinkuminen sekä pateettinen pyrkimys mustamaalata parlamentaarisen puolueen legitiimisti asettamaa henkilöä… Tämä lainsäädäntömme halventaminen on noussut kananavioisten demariämmiemme parissa viimeisimmäksi trendiksi.

Advertisements

6 comments

  1. Pitäisköhän vammasille ja muille perustaa oma chatti?Eipähän tarvis lloukkaantua jos joku on isänmaallinen tai maahanmuuttokriittinen?

  2. En nyt puutu tämän blogin kirjoitusten sisältöön mitenkään, mutta haluan kommentoida kieltä ja kirjoitusasua. Mielestäni tuollaisia tarpeettoman pitkiä, monimutkaisia ja hankalia virkkeitä on todella rasittava lukea. En oikein ymmärrä mitä sillä haetaan. Eivät ne ole hauskoja, eivätkä ne anna kirjoittajasta mitenkään fiksumpaa kuvaa. Päinvastoin, tuntuu siltä, että kirjoittaja yrittää päteä kirjoittamalla mahdollisimman monimutkaisia lauserakenteita ja käyttämällä tarpeettomasti sivistyssanoja. Tulee lähinnä mieleen joku näsäviisas lukiolainen tai kouluttamaton keski-ikäinen, joka vanhemmalla iällä katuu, ettei mennyt yliopistoon. Vertaammalla tämän blogin kieltä esim. Scriptaan, on ero kuin yöllä ja päivällä.

    1. Olen vilpittömästi pahoillani jos käyttämäni kieliasu asettaa ylitsepääsemättömiä haasteita intelektuellille kapasiteetillesi. Siksipä en viitsi sen kummemin käydä kommentoimaan kykyäsi ymmärtää tahi tulkita erinäisiä ilmaisullisia tyylisuuntia ja niille luonteenomaista ulosantia. Totean vain, että palautteesi alleviivaa Homman kaltaisen keskenään kilvan pätevien selkääntaputtelijoiden runkkuringin tärkeyden, jossa näsäviisaat lukiolaiset ja akateemiselta sisvistykseltä paitsioon jääneet keski-ikäiset vellihousut pääsevät ilmaisemaan angstejaan. Olet kiistaton osoitus siitä, että veli Halla-Aho tekee omalla sarallaan arvokasta työtä.

  3. Topi näemmä edustaa suomettumisen ajan poliittista korrektiutta ja impivaaralaista sivistymättömyyttä, koska ei tunnista gonzo journalismin selkeitä piirteitä eikä poliittisen satiirin kansainvälistä retoriikkaa. Veikkaan että kyseessä on kunnallispoliittisesti aktiivi lautakunnan varajäsen ja jonkin varastofirman “ali”johtaja, joka veljeilee parempi osaisten kanssa ja puhuu politiikkaa vain alaistensa kanssa 🙂

  4. Mä en oo tiennytkään että maria on kokkelikärsäilly brittivuosinaan.Puuttuu enään kokoelmasta vaan vierailu Peter Nygårdin huvilalla”ihan vaan kaverina” niinku yks toinen poliitikko jolla sukunimet vaihtuu tiuhaan…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s